Henkilövahinkoasiain neuvottelukunta on lakisääteinen toimielin, joka edistää henkilövahinkojen korvaamista koskevan oikeus- ja korvauskäytännön yhtenäisyyttä. Neuvottelukunta antaa yleisiä suosituksia kivusta ja särystä sekä muusta tilapäisestä haitasta, pysyvästä haitasta sekä kärsimyksestä suoritettavien korvausten määristä. Tuttavallisemmin puhutaan HEVA-suosituksista, joita käytetään hyvin yleisesti tulkinnan tukena rikosoikeudenkäynneissä. Suositukset perustuvat oikeuskäytännössä muodostuneisiin korvaustasoihin. Suositukset eivät ole sitovia, mutta käytännössä niillä on olennainen merkitys oikeudenkäynneissä, joissa esitetään henkilövahinkoon perustuvia vahingonkorvausvaatimuksia.

Mikäli joudut esimerkiksi pahoinpitelyn uhriksi, korvausten suuruusluokkaa voidaan siis lähtökohtaisesti arvioida HEVA-suositusten perusteella. Koska suositukset ovat ohjeellisia, ne voidaan myös alittaa tai ylittää. Lisäksi suositusten soveltaminen on hankalampaa, jos henkilölle on aiheutunut useampia vammoja tai mielenterveyden häiriöitä. Tällöin korvaussumma ei ole laskettavissa yhteenlaskutoimituksella, vaan kokonaiskorvaussumma muodostuu suhteellisesti alemmaksi. Tässä artikkelissa luetellaan asteikkoja vain tilapäisen haitan osalta. Korvausmääriä pysyvän haitan ja kärsimyksen osalta käsitellään sitten myöhemmin, jos muistan ja ehdin ja jaksan.

• Lievät pinnalliset vammat –200 €

• Kohtalaiset pinnalliset vammat –500 €

• Vaikeat pinnalliset vammat 500–1 500 €

• Pinnallinen haava (nirhauma) –400 €

• Siisti haava 400–1 000 €

• Repaleinen tai ihonalaisiin kudoksiin ulottuva haava 1 000–2 000 €

• Lievä lihasvamma 200–800 €

• Kohtalainen lihasvamma 1 000–3 000 €

• Vaikea lihasvamma 3 000–6 000 €

• Lievä hermovamma 100–500 €

• Kohtalainen hermovamma 1 000–3 000 €

• Vaikea hermovamma 3 000–15 000 €

• Lievä verisuonivamma 300–600 €

• Kohtalainen verisuonivamma 1 000–3 000 €

• Vaikea verisuonivamma 3 000–15 000 €

• Lievä palovamma 200–800 €

• Kohtalainen palovamma 1 000–4 000 €

• Vaikea palovamma 4 000–18 000 €

• Lievä ampumavamma 400–800 €

• Kohtalainen ampumavamma 1 000–4 000 €

• Vaikea ampumavamma 8 000–18 000 €

• Kallonlaen murtuma 500–1 500 €

• Kallonpohjan murtuma 1 000–4 000 €

• Nenäluun kärjen hyväasentoinen, vakaa murtuma 300–600 €

• Nenäluun murtuma 600–1 800 €

• Nenäluun tyven tai nenän rustoisten osien murtuma 1 800–2 500 €

• Poskiluun hyväasentoinen, vakaa murtuma 500–1 500 €

• Poskipään tai poskikaaren sijoiltaan mennyt murtuma 1 500–2 500 €

• Yläleuan murskamurtuma 3 500–8 000 €

• Alaleukaluun hyväasentoinen, vakaa murtuma 1 500–2 500 €

• Alaleukaluun sijoiltaan mennyt, epävakaa murtuma 2 500–4 000 €

• Alaleukaluun sijoiltaan mennyt, erittäin epävakaa monimurtuma 4 000–8 000 €

• Leuan yksinkertainen nyrjähdys, venähdys taikka sijoiltaanmeno 400–1 000 €

• Silmäkuopan pohjan murtuma 1 500–3 500 €

• Hampaan tärähtäminen ja löystyminen 300–1 000 €

• Hampaan siirtyminen pois paikaltaan (luksaatio, intruusio, ekstruusio) 500– 1 500 €

• Hampaan täydellinen irtirevähtäminen 1 000–3 000 €

• Hampaan kiilteen tai kruunun murtuma 200–1 000 €

• Hampaan kruunun tai hampaan juuren murtuma 1 000–2 500 €

• Erittäin lievä aivovamma (aivotärähdys) 400–800 €

• Lievä aivovamma 1 000–3 000 €

• Keskivaikea aivovamma 4 000–9 000 €

• Vaikea aivovamma 12 000–25 000 €

• Kallonsisäinen verenvuoto 2 500-7 000 €

• Vaikea kallonsisäinen verenvuoto 12 000 – 25 000 €

• Silmäluomen ja silmän sidekalvon verenpurkauma. (”musta silmä”) 200–500 €

• Silmämunan tai silmäkuopan kudosten ruhje 500–1 500 €

• Pinnallinen sidekalvon, sarveiskalvon tai kovakalvon haava 400–1 200 €

• Lävistävä sidekalvon, sarveiskalvon tai kovakalvon haava 1 500–3 000 €

• Silmämunan rikkoutuminen tai repeämä 1 000–3 500 €

• Tärykalvon traumaattinen repeämä 500–1 500 €

• Yksittäinen kylkiluun murtuma (1–2 kylkiluuta) 800–1 500 €

• Usean kylkiluun murtuma 1 000–2 500 €

• Sarjakylkiluunmurtuma ja varstarinta 2 500–5 000 €

• Rintalastan murtuma 800–1 500 €

• Olkanivelen sijoiltaanmeno ja kiertäjäkalvosimen repeämä 1 000-2 000 €

• Kiertäjäkalvosimen yksinkertainen repeämä 1 000–2 000 €

• Kiertäjäkalvosimen laajempi repeämä 2 000–3 500 €

• Kiertäjäkalvosimen repeämä, johon liittyy lisävammoja 3 500–5 500 €

• Olkalisäke-solisluunivelen sijoiltaanmeno 1 000–1 500 €

• Vaikea olkalisäke-solisluunivelen sijoiltaanmeno 2 000–3 000 €

• Yksinkertainen solisluun murtuma 1 000–2 000 €

• Huomattavasti pois paikaltaan siirtynyt solisluun murtuma 2 000–3 000 €

• Pois paikaltaan siirtynyt ja pirstaleinen solisluun murtuma 3 000–6 000 €

• Yksinkertainen olkaluun murtuma 1 500–2 500 €

• Huomattavasti pois paikaltaan siirtynyt olkaluun murtuma 2 500–4 000 €

• Vaikea olkaluun murtuma 4 000–6 000 €

• Ranteen tyyppimurtuma 1 000–2 000 €

• Kyynärvarren murtuma 1 500–2 500 €

• Vaikea kyynärvarren murtuma 4 000–6 000 €

• Ranteen veneluun murtuma 1 500–2 500 €

• Vaikea ranteen veneluun murtuma 2 500-4 000 €

• Ranteen nyrjähdys tai venähdys 400–600 €

• Kämmenluun kaulan murtuma 800–1 500 €

• Muu kämmenluun murtuma 1 000–2 500 €

• Sormen nyrjähdys tai venähdys 200–800 €

• Sormen sijoiltaanmeno 500–1 500 €

• Sormen murtuma 500–1 500 €

• Vaikea sormen murtuma 2 000–4 000 €

• Sormen lievä jännevamma 500–1 000 €

• Sormen kohtalainen jännevamma 1 000–2 500 €

• Sormen vaikea jännevamma 2 500–4 000 €

• Lievä lantion vamma 200–800 €

• Keskivaikea lantion vamma 800-2 500 €

• Vaikea lantion vamma 2 500–5 000 €

• Ristiluun ja häntäluun välisen nivelen sijoiltaanmeno ja häntäluun murtuma 500–1 000 €

• Reisiluun yläosan murtuma, hoidettu puolitekonivelleikkauksella 2 000-3 000 €

• Reisiluun yläosan murtuma, hoidettu luunkiinnitysleikkauksella 3 000-4 000 €

• Vaikea reisiluun yläosan murtuma 4 000-6 000 €

• Reisiluun varren murtuma 2 000–4 000 €

• Vaikea reisiluun varren murtuma 4 000–6 000 €

• Reisiluun alaosan murtuma 2 000–4 000 €'

• Vaikea reisiluun alaosan murtuma 4 000–6 000 €

• Halkeamatyyppinen, paikallaan oleva polvilumpion murtuma 1 000–2 000 €

• Paikaltaan siirtynyt polvilumpion murtuma 2 000–3 000 €

• Polvilumpion sijoiltaanmeno 1 000–2 000 €

• Polven nivelsiteiden revähdys ilman nivelen sisäistä vammaa 1 000–2 000 €

• Polven nivelsiteiden revähdys ja nivelen sisäinen vamma (verinivel) 2 000–3 000 €

• Halkeamatyyppinen, lähes paikallaan oleva sääriluun yläosan murtuma 1 500–2 500 €

• Paikaltaan siirtynyt sääriluun yläosan murtuma 2 500–3 500 €

• Paikaltaan siirtynyt ja pirstaleinen sääriluun yläosan murtuma 3 500–6 000 €

• Paikallaan oleva sääriluun varren murtuma 1 500–2 500 €

• Paikaltaan siirtynyt sääriluun varren murtuma 2 500–3 500 €

• Paikaltaan siirtynyt ja pirstaleinen sääriluun varren murtuma 3 500–6 000 €

• Sääriluun alaosan murtuma 2 000-3 500 €'

• Vaikea sääriluun alaosan murtuma, johon liittyy nivelpinnan pirstaleisuus tai murtuman hidastunut paraneminen (lihasaitio-oireyhtymä, kiinnityksen osittainen pettäminen, luunsiirron tarve) 3 500–6 000 €

• Halkeamatyyppinen, paikallaan oleva ulko- tai sisäkehräsluun murtuma 1 000–1 500 €

• Paikaltaan siirtynyt ulko- tai sisäkehräsluun murtuma 1 500–2 500 €

• Paikaltaan siirtynyt ja pirstaleinen ulko- tai sisäkehräsluun murtuma 3 500–6 000 €

• Nilkan nivelsidevamma 500–1 000 €

• Jalkaterän hyväasentoinen murtuma 1 000–1 500 €

• Leikkausta vaativat jalkaterän taka-, keski- ja etuosan vammat ja murtumat 1 500–2 500 €

• Jalkaterän erityisen vaikea vamma 3 500–6 000 €

• Niskan venähdysvamma tai kaularangan retkahdusvamma 500–2 000 €

• Kaularangan nikaman sijoiltaanmeno tai murtuma 2 000–5 000 €

• Rinta- ja lannerangan venähdys- tai retkahdusvamma 500–1 000 €

• Rinta- ja lannerangan nikaman sijoiltaanmeno tai murtuma 1 500–4 000 €

• Vaikea rinta- ja lannerangan nikaman sijoiltaanmeno tai murtuma 4 000–8 000 €

• Selkäytimen tai hermojuurien vaurio 10 000–25 000 €

• Lievä sydämen ruhjevamma 1 500–3 000 €

• Kohtalainen sydämen ruhjevamma 3 000–4 500 €

• Vaikea sydämen ruhjevamma tai sydämen pistovamma 4 500–8 000 €

• Lievä keuhkovamma 800–1 500 €

• Kohtalainen keuhkovamma 1 500–3 500 €

• Vaikea keuhkovamma 3 500–8 000 €

• Lievä vatsaontelon sisäinen vamma 1 000–2 000 €

• Kohtalainen vatsaontelon sisäinen vamma 2 000–4 500 €

• Vaikea vatsaontelon sisäinen vamma 5 000–15 000 €

• Sormen amputoituminen 2 000–5 000 €

• Ranteen amputoituminen 2 500–6 000 €

• Ranteen takaisinistutus 4 000–8 000 €

• Alaraajan amputoituminen nilkasta tai jalkaterästä mukaan lukien varpaat 500–4 000 €

• Jalkaterän takaisinistutus 1 000–6 000 €

• Alaraajan amputoituminen reidestä tai säärestä 1 500–10 000 €

  Alaraajan takaisinistutus 3 500–18 000 €

• Päänahan irtirepeäminen 1 000–10 000 €

• Korvalehden irtirepeäminen 500–3 500 €

• Nenän irtirepeäminen 1 000–5 000 €

• Lyhytaikainen kivun tunne (kipu, johon ei liity kudosvauriota) –200 €

• Voimakas lyhytaikainen kivun tunne (kipu, johon ei liity kudosvauriota) –500 €

• Erittäin voimakas ja hetkellistä pitkäaikaisempi kivun tunne (kipu, johon ei liity kudosvauriota) 500–1 500 €

• Kiputila (särky, johon ei liity kudosvauriota, esim. CRPS) 500–1 500 €

• Voimakas kiputila (särky, johon ei liity kudosvauriota, esim. CRPS) 1 000–6 000 €

• Sietämätön kiputila (särky, johon ei liity kudosvauriota, esim. CRPS) 4 000–12 000 €

• Akuutti stressireaktio 300–1 000 €

• Traumaperäinen stressihäiriö 1 500–8 000 €

• Sopeutumishäiriö 500–2 000 €

• Lievä masennus 500–2 000 €

• Keskivaikea masennus 2 000–4 000 €

• Vaikea masennus 4 000–9 000 €

Katujengit puhuttavat ja Ruotsin tielle etenemisen pelko pitää aiheen kuumana, joten tarkastelen asiaa hieman artikkelitasollakin.  Katselen ensin hieman Edilexin artikkelia asiasta ja pohdin sen jälkeen vapaammin.

HTM väitöskirjatutkija Marko Forssin tutkimuksessa tulkitaan ja systematisoidaan katujengi-ilmiön soveltumista rikoslain 6 luvun 5 §:n 2 momentin mukaiseen järjestäytyneen rikollisryhmän määritelmään. Tutkimuskysymyksenä on käytetty tiivistetysti seuraavaa: soveltuuko katujengi-ilmiö RL6:5.2:n mukaisen järjestäytyneen rikollisryhmän määritelmän tunnusmerkistöön. Mitä ”katujengi” ja siihen liittyvä rikollinen toiminta tarkoittavat? Jukka Savolainen on kirjoittanut kaikille avoimen uutisen aiheesta, joka löytyy osoitteesta https://www.edilex.fi/uutiset/88533 .

Annan vahvan suosituksen edellä mainitun uutisoinnin lukemiseen, sillä Jukka Savolaisen kirjoittama teksti oli siinä mielestäni varsin priimaa.

Katujengejä on Suomessa noin 10 kappaletta ja jäseniä sekä jengeihin liittyviä henkilöitä 260. Järjestäytyneitä rikollisryhmiä on arviolta Suomessa noin 100 ja niihin liittyviä henkilöitä noin 1000. Nuorisorikollisuus on ilmiönä edeltäviä laajempi, sillä vuonna 2022 alaikäisiä epäiltyjä on ollut/oli yli 30 000.

Rikoslakimme ei määrittele katujengiä ja termin sisällön määritelmä kansan keskuudessa perustunee poliisin hallinnolliseen määritelmään – tähänhän toki uutisointikin pohjautuu. Tarkennettuna uutisointi luonnollisesti keskittyy katujengien tekemiin rikoksiin, ei esimerkiksi siihen, että V-Blokin jäsen teki hyvän rap-kappaleen tms.

Suomessa tiettävästi kahden katujengin on katsottu täyttävän vielä vailla lainvoimaa olevien alioikeuksien ratkaisujen perusteella järjestäytyneen rikollisryhmän tunnusmerkistön. Tällöin seikka siis toimii rangaistuksen koventamisperusteena.

Katujengi-ilmiötä on Forsin tutkimuksessa tarkasteltu viittä osatekijää vasten:

1.     ryhmän koko

2.     jäsentyneisyys

3.     yhteistuumaisuus

4.     rikollisuus

5.     koossapysymisaika

Katson, että viiden kohdan lista on valittu hyvin. Asianajajatyön kentällä nimittäin näkee jo jonkin verran tapauksia, joissa hätiköidysti voitaisiin puhua katujengi-nimityksin, mutta oltaisiin melko hakoteillä, sillä kyse tosiasiallisesti vaikuttaa olevan nuorten tavanomaisesta säheltämisestä ja koheltamisesta, johon liittyy vaikkapa yhdistävä lähiö kaupungista sekä käsimerkit, mutta ei minkäänlaista jäsentyneisyyttä taikka yhteistuumaisuutta. Tällöin esimerkiksi Turussa kokonaisen lähiön hallinta ei liene pelkästään käsimerkein ja huuteluin hyppysissä ja Saramäkeen ajautuminen ei johda muuhun kuin epätoivoon, toisin sanoen siviilissä kovat huutelijat tyypillisesti vankeudessa muuttuvat hyvin nöyriksi ja kuuliaisiksi koulupojiksi, ainakin sen perusteella, mitä 8 vuoden aikana Psykiatrisen Vankisairaalan sisällä tuli nähdyksi. On siis nähdäkseni oikein, että katujengiin kuuluminen edellyttää muutakin kuin sosiaalisen median pullistelua.

Kokonaisarvostelussa tulee hakea tukea koventamisperusteen justifiointiperusteista, joita ovat suuri ja pitkäaikainen rikosten tekemiseen liittyvä potentiaali, ryhmän rikollista toimintaa yksilöön verrattuna vahvistava rooli, jäsenten erityisosaaminen, suunnitelmallisuus ja rikosten selvittämisen vaikeuttamiskyky.

Olisiko Suomessa aihetta kriminalisoida alle 18-vuotiaiden rekrytoiminen katujengiin tai järjestäytyneeseen rikollisryhmään Ruotsin mallin mukaisesti, kysytään artikkelissa. Vastaus lienee helppo kyllä.

Suomalaisissa katujengeissä ei ole havaittu tiukkoja hierarkioita taikka käskyjärjestelmiä, missä jengit eroavat kaiketi esimerkiksi prosenttikerhoista. Määritelmällisesti kuitenkin Savolaisen uutisen mukaan se, että katujengi kykenee rikollista toimintaa koskevaan päätöksentekoon ja ryhtymään päätösten toteuttamiseen joko johtohahmon käskyjen mukaisesti tai kollektiivisesti. Jäsentyneisyyttä voisi ilmentää jengin nimen lisäksi tunnukset, gangstarap-musiikki, sosiaalisen median vaikuttaminen, käsimerkit, tiettyyn alueeseen kiinnittyminen ja muut yhtenäisyyttä jengissä ilmentävät tekijät, jotka auttavat rikollisen toiminnan suorittamista.

Suhtautuisin varovaisesti musiikin sotkemiseen katujengin tunnusmerkistöön, muilta osin ehkä edellisenallekirjoittaen. On toki tiedossa joitakin kappaleita, joissa nimenomaisesti on kohdennettu sanoitukset A-jengiltä B-jengiä kohtaan ja tämän jälkeen toimittu mahdollisesti jossain määrin sanoitusten mukaan, mutta on tärkeää huomata, ettei kokonaista musiikkigenreä tällä perusteella tule leimata. Aikanaan 90-luvulla death ja black-metal yritettiin kovasti yhdistää satanismiin ja saatananpalvontaan ja oltiin kovastikin huolissaan, mutta varsin aiheetta. Uskoisin, että yksittäiset kappaleet, jotka tulevaisuudessa voidaan kuunnella osana todistusaineistoa, jäävät hyvin vähäisiksi. Ganstarap ja black-metal han ovat kovasti samanlaisia – tunteenpurun kanavia, kuten muukin musiikki.

Aseen hallussa pitäminen julkisella paikalla on herättänyt keskustelua siitä, pitäisikö rangaistusten olla lähtökohtaisesti ankarampia. Kansa pitänee ankarampaa rangaistusta perusteltuna, kuten Forsskin tekee. Mielipiteeseen on helppo yhtyä Ruotsin tien välttämiseksi. Lain kiristämisellä lähetetään vahva viesti niille, jotka aseistautua aikovat. Toki kääntöpuolena on aina jotain, tässä ensiarviona se, että asetta kantava entistä todennäköisemmin pakenee virkavaltaa ja tässä yhteydessä mahdollisesti tekee jotain typerää aseellaan eli toisin sanoen voidaan olettaa aikojen kovenevan.

Edilexin artikkelissa lähdetään varsin hyvin perusteluin sille kannalle, että katujengitoimintaan liittyvää rikollisuutta ei tulisi välttämättä määrätä omaksi koventamisperusteeksi lainsäädäntöön erityisesti nykyisen oikeuskäytännön valossa. Pohdinta ja perustelut sille vaikuttavat järkeviltä. Seuraukset voisivat olla sellaiset, joissa koventamisperustetta sovellettaisiin lievemmin kuin järjestäytyneen rikollisuuden kohdalla ja toisaalta sääntelyllä voitaisiin ulottaa vähemmän haitallisia katujengejä koventamisperusteen piiriin.

Selvisikö kukaan yli 80-vuotias näin pitkälle artikkelissa? Isäni, joka syntyi vuonna 1938, oli katujengiläinen. Kuulemma 40-luvun lopulla tämä oli varsin yleistä, sillä orpolapsia oli paljon ja heidän perään katsoivat hieman kaukaiset sukulaiset, jos hekään, ja lapset sekä nuoret liikkuivat kovasti keskenään. Isäni vanhempansa menettäneenä kuului näihin, jotka rakensivat pommeja tehdäkseen ilkeyttä, omien sanojensa mukaan räjäyttääkseen poliisilaitoksen sekä muita kolttosia. Isälläni tarinoiden mukaan oli myös kätketty revolveri ja sen lisäksi hän teki jotain huomattavasi rajumpaa noin 8-10-vuotiaana. Kahvi oli tuolloin kuulemma arvokasta ja kortilla. Isäni jengiläisineen lahjoi kahvipapusäkkejä kantaneita merimiehiä siten, että papusäkkeihin saatiin pienet viillot, joista tippui tavallista enemmän papuja maahan. Katujengiläiset sitten keräsivät nämä pavut ja myivät niitä pienissä pussukoissa asiakkailleen. Toiminnassa oli näin ollen järjestäytyneisyyttä, yhteinen tavoite, lahjontaa, jengin yhtenäisyyttä sekä ainakin tovin koossapysynyt porukka. Jos joku olisi ymmärtänyt tuolloin antaa biitin ja toinen sanat, niin olisivat saaneet myös ganstarap-musiikin osaksi keitosta. Tarinan opetus on se, että vaikka lainsäädäntöä on kiristettävä ja kaikin mahdollisin keinoin Ruotsin tie vältettävä esimerkiksi poliisin resurssien turvaamisella, on aina muistettava myös maalaisjärki. Maalaisjärki voisi olla siis se, että usein tyhjät tynnyrit kolisevat eniten  katujengeissä siis eniten käsimerkkejä ja aluerapbiisejä tahkoavat eivät ehkä olisi suurimpia tekijöitä rikolliskentällä, vaan todellisuudessa suurinta järjestäytynyttä rikollistoimintaa pyörittävä taho omaisi sen ymmärryksen, että jättäisi nämä tunnusmerkit pois ja ikään kuin parantaisi mahdollisuuksiaan olla jäämättä kiinni?

Jan Huovinen, asianajaja 045 8993303

Suomalaisessa järjestelmässä hovioikeuden antamaan ratkaisuun voi hakea muutosta jättämällä valituslupahakemus korkeimmalle oikeudelle. Korkein oikeus myöntää valituslupia varsin kitsaasti, allekirjoittaneen ulkomuistista mutuileman mukaan noin 5% tapauksista. Silloin kun muutoksenhaku koskee yksinomaan tai pääasiallisesti näytön arviointia, edellä sanottu prosenttiosuus on vielä tuntuvasti pienempi.

En tässä artikkelissa mene sen tarkemmin niihin perusteisiin, joilla korkein oikeus myöntää valitusluvan. Niihin voi perehtyä tarkemmin esimerkiksi edellisiä artikkeleita lukemalla. Tämänkertainen artikkeli keskittyy selostamaan sitä, millä edellytyksillä hyvää hyvyyttään ja tyystin ilman oman edun tavoittelua toimiva asianajaja-rukka voi saada korvausta tekemästään työstä muutoksenhaussa korkeimpaan oikeuteen.

Erikseen korostetaan vielä, että tämä artikkeli koskee niitä valitettavia tilanteita, joissa maksajana on valtio joko asianosaiselle myönnetyn oikeusavun perusteella tai esimerkiksi puolustajan määräyksen tai ROL:n mukaisen asianomistajan oikeudenkäyntiavustajan määräyksen johdosta. Silloin kun päämies maksaa itse, asianajaja voi tietenkin sopia hänen kanssaan ajankäytöstä sekä veloituksesta, eivätkä tämän artikkelin kysymykset tule ajankohtaisiksi.

Edellä todetuin tavoin korkein oikeus myöntää valitusluvan varsin harvoin. Silloin kun valituslupaa ei myönnetä, korkein oikeus myöntää oikeusapua saavan valittajan avustajalle korvauksen valituksen laatimisesta allekirjoittaneen kokemuksen mukaan perin kitsaasti. Myönnettävä korvaus on usein 2-3 tunnin ajankäyttöä vastaava silloinkin, kun valitus (ja valituslupahakemus) on ollut sinänsä hyvin perusteltu ja laaja. Tämä on epäkohta, johon muutkin asiasta kirjoittaneet asianajajat ovat kiinnittäneet huomiota. Edelleen, kun päätöksen tekijänä on ylin tuomioistuin, ei siitä voi valittaa yhtään mihinkään.

Toisaalta allekirjoittanut ymmärtää hyvin korkeimman oikeuden edellä selostetun käytännön. Mikäli valituksista ja valituslupahakemuksista korkeimpaan oikeuteen maksettaisiin järjestään kovin avokätisiä palkkiota, jotkin lyöhempimoraaliset avustajat olisivat epäilemättä taipuvaisia lähettämään valituksia kaiken maailman höpö-jutuissa vielä nykyistä huomattavasti enemmän. Ongelma onkin eniten siinä, että korkein oikeus ei useissa asioissa (joissa valituslupaa ei siis anneta) tunnu juuri erottelevan sitä, onko valituslupahakemus ollut täysin perusteeton vai onko valitusluvalle oikeasti ollut vähintäänkin kohtuullisen hyvät perusteet. Poikkeuksiakin tästä toki löytyy, mutta valitettavan usein laajassa ja aidosti monimutkaisessakin asiassa korkein oikeus on katsonut aiheelliseksi määrätä palkkiota kahden tai kolmen tunnin perusteella, vaikka todellisuudessa käytetty tuntimäärä on ollut kaksinumeroinen. Tästä saattaa osaltaan seurata se, että avustaja ei mielellään lähde laatimaan valituslupahakemusta silloinkaan, kun sille olisi kovasti aihetta, tai vähintäänkin siihen käytetty työmäärä on tuntuvasti alhaisempi kuin ehkä olisi tarpeen. Ei kovin moni kuitenkaan palkatta ja hyvää hyvyyttään viitsi töitä tehdä.

Turun hovioikeus on 1.12.2023 antamassaan ratkaisussa ratkaissut kysymyksen, voidaanko oikeudenkäyntiavustajalle määrätä valtion varoista palkkio valmistautumisesta silloin, kun toimenpiteet eivät olleet johtaneet muutoksenhakuun korkeimmassa oikeudessa. Asiassa oli siis kyse siitä, että päämies oli halunnut valittaa ja avustaja oli tästä syystä ryhtynyt laatimaan valituslupahakemusta, mutta päämies oli sittemmin muuttanut mieltään ja valitus oli näin ollen jätetty lähettämättä. Tiivistettynä hovioikeus ratkaisi asian siten, että oikeus palkkioon valtion varoista on syntynyt, kun valituksen ajaminen oli lopetettu avustajasta riippumattomasta syystä. Ratkaisu on täysin oikea ja muunlainen lopputulos olisi johtanut avustajan kannalta kohtuuttomaan lopputulokseen.

Selvyyden vuoksi todetaan vielä, että silloin kun korkein oikeus myöntää valitusluvan ja asia käsitellään korkeimmassa oikeudessa, palkkiokäytäntö on allekirjoittaneen kokemuksen mukaan ollut asiallinen ja korvausta avustajalle on määrätty käytettyjen tarpeellisten tuntien perusteella kuten alemmissakin oikeusasteissa.

Asianajaja Tapio Hokkanen, 040 826 8326, tapio.hokkanen@lakihhr.fi

Aloitetaan sillä, että osakeyhtiön osakkaiden kannattaa tehdä osakassopimus.

Jatketaan sillä, että osakeyhtiölain säännökset eivät välttämättä anna kovin paljon apuja, mikäli joku osakkaista tavalla tai toisella törttöilee (toimii osakeyhtiön tai muiden osakkaiden edun vastaisesti). Osakeyhtiölaissa on kuitenkin säännöksiä tilanteessa, jossa joku osakkeenomistajista käyttää vaikutusvaltaansa väärin. Tässä artikkelissa käsitellään vain lunastusvelvollisuutta (OYL 23:1), ei siis yhtiön määräämistä selvitystilaan (OYL 23:2).

Osakeyhtiölain mukaan osakkeenomistajan on toisen osakkeenomistajan kanteesta velvoitettava määräajassa lunastamaan tämän osakkeet, jos:

1. osakkeenomistaja on tahallaan väärinkäyttänyt vaikutusvaltaansa yhtiössä myötävaikuttamalla 1 luvun 7 §:ssä säädetyn yhdenvertaisuusperiaatteen vastaiseen päätökseen taikka muuhun tämän lain rikkomiseen tai yhtiöjärjestyksen rikkomiseen; sekä

2. toisen osakkeenomistajan oikeussuoja edellyttää lunastamista, kun otetaan huomioon todennäköisyys 1 kohdassa tarkoitetun menettelyn jatkumiselle sekä muut asiaan vaikuttavat seikat.

Lunastushinnaksi on määrättävä se käypä hinta, joka osakkeella olisi ilman vaikutusvallan väärinkäyttöä. Käyvän hinnan määrittelyä en käy läpi tässä artikkelissa.

Lunastuksen edellytyksenä on toisin sanoen, että A) osakkeenomistaja B) on tahallaan C) väärinkäyttänyt vaikutusvaltaansa myötävaikuttamalla yhdenvertaisuusperiaatteen vastaiseen päätökseen, osakeyhtiölain rikkomiseen tai yhtiöjärjestyksen rikkomiseen ja D) loukatun osakkeenomistajan oikeussuoja edellyttää hänen osakkeidensa lunastamista, kun otetaan huomioon todennäköisyys vaikutusvallan väärinkäytön jatkumiselle ja muut asiaan vaikuttavat seikat. Kaikkien näiden edellytysten on siis täytyttävä, jotta oikeus lunastukseen voisi olla olemassa. Edellytykset ovat tiukat ja käräjillä näiden edellytysten täyttymisen toteennäyttäminen voi olla vaikeaa.

Käytännössä vaikutusvallan väärinkäyttäminen lienee mahdollista vain, jos vaikutusvallan väärinkäyttäjänä on osakkeenomistaja/osakkeenomistajat, jolla/joilla on merkittävää vaikutusvaltaa esim. osakeomistukseen perustuen. Lainmukainen vaikutusvallan täysimääräinenkin käyttäminen on siis tietty sallittua, ainoastaan vaikutusvallan väärinkäyttäminen on kiellettyä.

Yhdenvertaisuusperiaatteen (OYL 1:7) rikkomisen osalta oikeuskirjallisuudessa on mainittu yhtenä rikkomisen tapana vähemmistöosakkeenomistajien näännyttäminen, jolla voidaan tarkoittaa esimerkiksi sitä, että osakeyhtiö maksaa ylisuuria palkkioita tai palkkoja enemmistöosakkeenomistajille, jolloin voiton ja osinkojen määrän väheneminen koituu vähemmistöosakkeiden vahingoksi. Myötävaikuttaminen osakeyhtiölain tai yhtiöjärjestyksen rikkomiseen voi puolestaan toteutua siten, että osakkeenomistaja, joka on myös hallituksen jäsen, painostaa yhtiön hallitusta lain tai yhtiöjärjestyksen vastaiseen menettelyyn. (Osakeyhtiölaki II, Airaksinen, Pulkkinen ja Rasinaho 2018).

Lain esitöiden mukaan oikeussuojan tarvetta harkitaan kokonaisarvioinnilla, mutta merkitystä on erityisesti sillä, onko loukatulla osakkeenomistajalla käytettävissä muita keinoja kuin vaikutusvallan väärinkäyttöön vetoaminen. Tämä ei kuitenkaan suoraan tarkoita sitä, että kaikki muut keinot olisi käytettävä ennen kuin vaikutusvallan väärinkäyttöön on mahdollista vedota. Kysymys on ennen kaikkea siitä, että millä keinoilla loukatulla osakkeenomistajalla on mahdollisuus tosiasiassa päästä oikeuksiinsa. Toisinaan esimerkiksi pelkkä vahingonkorvauksen vaatiminen ei välttämättä ole kovinkaan tehokas tai käyttökelpoinen oikeussuojakeino.

Lain esitöiden mukaan jos vaikutusvallan väärinkäyttöä tarkoittava menettely on päättynyt eikä vaaraa väärinkäytön jatkumiselle ole, loukatulla osakkeenomistajalla ei ole perusteita vaatia osakkeidensa lunastamista. Tällöin osakkeenomistajalla saattaa toki olla oikeus vaatia esimerkiksi vahingonkorvausta.

Korkein oikeus antoi 20.10.2023 ratkaisun tapauksessa, jossa A oli tilannut Ruotsista 40 rasiaa nikotiininuuskaa, yhteensä 840 pussia, vahvuudeltaan yli 4 mg/annospussi. Syyttäjä katsoi tapauksessa A:n syyllistyneen ensisijaisesti salakuljetukseen ja hovioikeudesta alkaen toissijaisesti lääkeainerikokseen. Korkein oikeus otti ratkaisussaan kantaa erityisesti siihen, onko kyse lääkeaineesta. Käräjäoikeus oli tuominnut A:n salakuljetuksesta ja hovioikeus lääkerikoksesta, toisin kuin korkein oikeus, joka hylkäsi syytteen.

Tapaukseen löyhän aasinsillan luo myös korkeimman hallinto-oikeuden linjaus aiemmassa asiassa.. Korkein hallinto-oikeus on ratkaisussa 2021:146 (2512/2/19 22.10.2021) katsonut:

Korkein hallinto-oikeus totesi viitaten lääkkeen määrittelemistä koskeviin kansallisiin säännöksiin sekä unionin tuomioistuimen oikeuskäytäntöön, että kukin tuote oli määriteltävä lääkkeeksi tapauskohtaisesti toimivaltaisen viranomaisen tekemällä valituskelpoisella päätöksellä. Nyt kysymyksessä oleva Kannaway-hamppuöljy ei ollut lääkeluettelossa mainittu lääkeaine eikä Tulli ollut asiassa esittänyt tai edes väittänyt, että Kannaway-hamppuöljystä tai sitä vastaavasta tuotteesta olisi tehty lääkeluokittelupäätös. Asiassa annettuja Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimean lausuntoja ei ollut pidettävä tällaisena päätöksenä.

Koska Tullin haltuunottopäätös oli kohdistunut tuotteeseen, jota ei ollut luokiteltu lääkkeeksi, tuotteen haltuunotolle ei ollut päätöksessä mainittuja lääkelainsäädännöstä johtuvia perusteita. Hallinto-oikeuden ja Tullin päätökset kumottiin.

Korkein hallinto-oikeus katsoi näin ollen, ettei ilman viranomaisen päätöstä tuotteen lääkeluonteesta voida tehdä liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä Tullissa.

Nyt korkein oikeus arvioi Fimean avustuksella nikotiinipusseihin liittyen seuraavaa ratkaisunsa perusteluissa:

24. Korkein oikeus katsoo, huomioon ottaen myös Fimean asiantuntijalausunto, ettei asiassa ole selvitystä siitä, että kysymyksessä olevia valmisteita olisi markkinoitu lääkkeenä, ja ettei näitä valmisteita hankkivan kuluttajan voida ajatella muunkaan käytettävissä olevan tiedon perusteella mieltävän valmisteita lääkkeiksi. Mainittuja valmisteita ei siten voida pitää lääkkeinä niiden esitystavan perusteella.

25. Vaikutukseen perustuvan arvioinnin osalta Korkein oikeus toteaa, että sovellettaessa lääkelain 3 §:ää edellä kohdassa 14 lausutuin tavoin unionin oikeuden mukaisesti lääkkeen määritelmän piiriin eivät kuulu aineet, joista aiheutuvat vaikutukset rajoittuvat pelkästään elintoimintojen muuttamiseen ilman, että niistä voi aiheutua välittömiä tai välillisiä hyödyllisiä vaikutuksia ihmisten terveydelle, joita käytetään ainoastaan humalatilan aikaansaamiseksi ja jotka näin ollen ovat ihmisten terveydelle haitallisia. Unionin tuomioistuin on todennut, että sillä seikalla, että kyseessä olevien aineiden myynti välttyy kaikilta rikosoikeudellisilta toimenpiteiltä, ei voida kyseenalaistaa edellä mainittua johtopäätöstä (tuomio 10.7.2014 Markus D. ja G., 48 kohta).

26. Fimean asiantuntijalausunnosta ilmenee, että nyt kysymyksessä olevilla jonkin verran alle 6 milligrammaa nikotiinia annosyksikössä sisältävillä ja siten myyntiluvallisia nikotiinilääkevalmisteita voimakkaammilla valmisteilla ei ole selvitetty olevan terveydelle hyödyllisiä vaikutuksia ja vaikutukset rajautuvat lähinnä nikotiinin terveydelle haitallisiin taikka päihdyttäviin vaikutuksiin. Suomessa ei ole eikä myöskään ole ollut myyntilupaa yhdellekään suuonteloon annettavalle yli 4 milligrammaa kerta-annoksena vapauttavalle nikotiinikorvaushoitovalmisteelle. Kysymyksessä olevien nikotiininuuskavalmisteiden lääkeluonteen arvioinnissa merkitystä ei ole siten sillä, että tiettyjä enintään 4 milligrammaa sisältäviä nikotiinivalmisteita on myös myyntiluvallisesti tarkoitettu nikotiiniriippuvuuden hoitoon.

27. Korkein oikeus katsoo asiassa esitetyn selvityksen perusteella, että kysymyksessä olevien nikotiinivalmisteiden vaikutukset kohdistuvat elintoimintojen muuttamiseen ilman, että niistä voi aiheutua välittömiä tai välillisiä hyödyllisiä vaikutuksia ihmisten terveydelle. Kysymyksessä olevia nikotiininuuskavalmisteita käytetään päihtymistarkoituksiin, ja niitä on pidettävä ihmisten terveydelle haitallisina. Nyt käytettävissä olevan tiedon perusteella kysymyksessä olevia Skruf Super White #2 ja Nordic Spirit Spearmint Intense -nikotiininuuskavalmisteita ei ole pidettävä lääkkeinä myöskään niiden vaikutusten perusteella.

Johtopäätöksiä ratkaisuista voidaan tehdä, mutta ei laventavasti. Asiassa ei saada tulkintatukea sille, että korkein oikeus sen enempää kuin aiemmin korkein hallinto-oikeuskaan olisi todennut, että Suomessa kiellettyjä tuotteita saisi maahan vapaasti tuoda jatkossakin ja pysyvästi. Oikeellisempi johtopäätös on se, ettei nikotiinivalmisteiden tuonnilla syyllisty ainakaan lääkeainerikokseen ennen kuin viranomainen tekee asiassa luokituksen, joka on sisällöltään riittävän selkeä. Fimea ei näyttäisi siis nyt annettujen lausumiensa perusteella nikotiinipussien osalta tällaista luokittelua kannattavan. Ehkä olennaisempi kysymys on se, onko päätöksellä tarkoitus ohjata tupakkalainsäädännön uudistamista, jolloin raja nikotiinituotteiden pitoisuudelle voitaisiin sisällyttää sinne, kuten esimerkiksi sähkösavukkeen nesteen nikotiinimäärä (max 20 mg/ml).

Tupakkalain 58 §:n mukaan tupakkatuotteiden, sähkösavukkeiden, nikotiininesteiden ja poltettavaksi tarkoitettujen kasviperäisten tuotteiden rajat ylittävä etämyynti on kielletty. 63 §:n mukaan purutupakkaa, nenänuuskaa ja suussa käytettäväksi tarkoitettua tupakkaa ei saa tuoda maahan. Maahantuontikielto koskee myös tällaisten tupakkatuotteiden hankkimista ja vastaanottamista postitse tai muulla vastaavalla tavalla Suomen ulkopuolelta. Sen estämättä, mitä 1 momentissa säädetään, yksityishenkilö saa omaa henkilökohtaista käyttöään varten tuoda mukanaan maahan yhteensä enintään 1 000 grammaa 1 momentissa tarkoitettuja tupakkatuotteita kalenterivuorokaudessa. Ongelma näyttäisi siis olevan siinä, että tupakkalakiin on päädytty sisällyttämään tähän mennessä tupakkaa sisältämätön sähkötupakka nikotiininsa vuoksi, mutta samaa ei ole tehty nikotiinipusseille toisin kuin nuuskalle. Nikotiinipussit ovat jääneet siis lain ulkopuolelle ja näin edelleen välitilaan odottamaan lainsäätäjän ja viranomaisen ratkaisuja.

Jan Huovinen, asianajaja 045 8993303

Tämänkertaisessa artikkelissa käsitellään varkausrikoksia. Varkauteenhan syyllistyy se, joka anastaa toisen hallusta irtainta omaisuutta. Määritelmä on edellä kuvatulla tavalla varsin yksinkertainen: varkausteon täyttymiseksi täytyy tapahtua anastusteko, joka kohdistuu toisen hallussa olevaan omaisuuteen. Jos anastaa hallussaan olevia varoja tai muuta irtainta omaisuutta, syyllistyy kavallukseen. Samoin kavallukseen syyllistyy se, joka anastaa löytämäänsä tai muuten erehdyksen kautta haltuunsa saamiaan irtainta omaisuutta. Näin ollen vanha viisaus ”löytäjä saa pitää” ei ole sellainen ohjenuora, jota kannattaisi ainakaan varauksetta noudattaa. Kavalluksesta kuitenkin tarkemmin ehkä joskus myöhemmin jossain toisessa artikkelissa, rajataan se enemmälti pois tästä esityksestä. Perusmuotoisesta varkaudesta rangaistusasteikko on sakkoa tai vankeutta korkeintaan yksi vuosi ja kuusi kuukautta.

Kuten useimmissa muissakin rikoksissa, myös varkaudesta on olemassa törkeä ja lievä tekomuoto. Käsitellään aluksi niistä ensimmäistä. Varkaudesta tekee törkeän se, jos

1) anastamisen kohteena on erittäin arvokas omaisuus,

2) anastamisella aiheutetaan rikoksen uhrille tämän olot huomioon ottaen erityisen tuntuvaa vahinkoa,

3) rikoksentekijä käyttää hyväkseen rikoksen uhrin avutonta tai hädänalaista tilaa,

4) rikoksentekijä tai osallinen varustautuu teon toteuttamista varten ampuma-aseella, räjähdysaineella taikka muulla näiden kaltaisella vaarallisella välineellä tai

5) rikoksentekijä murtautuu asuttuun asuntoon

ja varkaus on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä

Ensimmäinen kriteeri (erittäin arvokas omaisuus) on tarkoittanut aiemmassa oikeuskäytännössä n. 5.000 euron ylittävän arvoista omaisuutta, joskin tämä määrä on viimeaikaisen käytännön perusteella menossa tuntuvasti ylöspäin. Esimerkiksi ratkaisussa KKO 2019:46 on katsottu, että 9.500 euron arvoinen moottoripyörä ei ole tässä tarkoitettu erittäin arvokas omaisuus. Ratkaisun perusteluista on pääteltävissä, että raja menee nykyään huomattavasti yli 10.000 eurossa. Varkauden yhteydessä aiheutunut suuri kokonaisvahinko (esim. murtovauriot) voi tehdä varkaudesta törkeän, vaikka edellä sanottu raja anastetun omaisuuden osalta ei ylittyisikään.

Toinen kriteeri on harvinaisemmin soveltuva ja linkittyy osin yhteen kolmannen kriteerin kanssa. Kokemukseni mukaan ne soveltuvat törkeän varkauden kvalifiointiperusteena verrattain harvoin. Kaiketi kyseeseen voisi tältä osin tulla esimerkiksi puolustuskyvyttömään ja varattomaan vanhukseen kohdistuva varkausrikos.

Neljäs kriteeri on niin ikään harvinainen. Kun varkaus erotetaan esimerkiksi ryöstöstä ja kohdistuu yksinomaan omaisuuteen eikä varkaudessa kyseeseen tule väkivallan käyttö tai sillä uhkaaminen, esimerkiksi ampuma-aseen käyttö varustautumisena tekoa varten tulee kyseeseen verrattain harvoin. Sen sijaan räjähdysaineen käyttäminen on mahdollisempaa varkausrikoksen toteuttamiseksi, joskin silloin epäilemättä useimmiten täyttyy myös ensiksi listattu kvalifiointiperuste.

Viides kriteeri on käytännön elämässä selvästi yleisin kvalifiointiperuste. Kaikki asuttuun asuntoon kohdistuvat murtautumiset ovat lähtökohtaisesti törkeitä varkauksia, mikäli myös kokonaistörkeysarvostelu täyttyy. Tällöin ei ole merkitystä, vaikka saalis jäisi yhteen kymmenen euron viinipulloon. Selvyyden vuoksi todetaan vielä, että myös esimerkiksi luvatta haltuun saadulla avaimella tapahtunut luvaton tunkeutuminen asuttuun asuntoon on korkeimman oikeuden linjaamalla tavalla tässä tapahtunutta murtautumista. Samoin on linjattu, että noin viiden metrin korkeudella olevan tuuletusparvekkeen lukitsemattomasta ovesta tunkeutuminen oli tässä tarkoitettua murtautumista.

Kokonaistörkeysarvostelussa otetaan huomioon tekijän suunnitelmallisuus (vaikkapa varustautuminen murtovälineillä), tekijöiden lukumäärä ja muut teon olosuhteista ilmenevät tekijän syyllisyyttä korostavat seikat. Toisaalta ensimmäisen kriteerin ollessa käsillä varkaus saattaa omaisuuden edellä sanottua huomattavasti korkeammastakin arvosta huolimatta tulla arvioitavaksi vain perusmuotoisena varkautena, mikäli kyse on ollut esimerkiksi yllättäen avautuneesta poikkeuksellisesta tilanteesta. Näin ollen puolustuksena vanha sananlasku ”tilaisuus tekee varkaan” saattaa joissakin tilanteissa olla yllättävänkin toimiva.

Toisaalta esimerkiksi asuttuun asuntoon kohdistuvat murrot tulevat varsin harvoin rangaistavaksi perusmuotoisena varkautena, vaikkei sekään aivan mahdotonta ole. Yleensä kokonaistörkeysarvostelu kuitenkin niissä tilanteissa täyttyy.

Törkeästä varkaudesta voidaan tuomita vain vankeutta, asteikon ollessa neljästä kuukaudesta neljään vuoteen. Tavallinen rangaistus on yleensä n. 4 – 8 kuukauden välillä törkeydestä riippuen. Vuosituomiot törkeistä varkauksista on käytännössä rajattu koskemaan varkauksia, jotka kohdistuvat kymmenien tai satojen tuhansien eurojen arvoiseen omaisuuteen taikka tilanteisiin, joissa törkeitä varkauksia on samalla haastehakemuksella lukuisia.

Varkaudesta on myös lievä tekomuoto, jota sanotaan näpistykseksi. Näpistyksestä tuomitaan silloin, kun varkaus, huomioon ottaen anastetun omaisuuden arvo tai muut rikokseen liittyvät seikat, on kokonaisuutena arvostellen vähäinen. Oikeuskäytännössä raja näpistyksen ja varkauden välillä menee omaisuuden arvon osalta noin 500 eurossa. Toisaalta oikeuskäytännön perusteella, jos näpistykseen liittyy vähäistäkään omaisuuden rikkomista anastustarkoituksen saavuttamiseksi (vaikkapa polkupyörän lukon rikkominen taikka juomapakkauksien rikkominen yksittäisen tölkin saamiseksi), tulee teko arvioitavaksi varkautena. Mielenkiintoisena uutena ratkaisuna (2023:32) korkein oikeus linjasi, että suuri määrä näpistyksiä, jotka kohdistuvat samaan asianomistajaan, voivat tulla arvioitavaksi varkauksina. Henkilökohtaisena mielipiteenäni katson, että tämä linjaus on varsin tervetullut. Samaa linjaa on aiemmin noudatettu esimerkiksi sarjapetoksien osalta, jolloin suuri määrä samalla tekotavalla tehtyjä, yksittäisinä ilman muuta lievinä petoksina arvioitavia tekoja on tehnyt niistä kaikista perusmuotoisia petoksia. Arviointi näpistysten osalta perustuu lyhyesti sanottuna siihen, että toistuva tekotapa osoittaa pitkäjänteistä ja toisen omaisuudesta piittaamatonta tekotapaa, jolloin tekoja ei voida enää pitää kokonaisuutena arvostellen vähäisinä. Linjaus on merkityksellinen erityisesti siksi, että näpistyksistä voidaan tuomita seuraamuksena vain sakkoa, riippumatta siitä kuinka suuri määrä niitä on.

Asianajaja Tapio Hokkanen, 040 826 8326, tapio.hokkanen@lakihhr.fi

Osakeyhtiön tilintarkastuksesta säädetään osakeyhtiölaissa ja tilintarkastuslaissa. Tilintarkastusta ei pidä sekoittaa osakeyhtiön erityiseen tarkastukseen. Osakeyhtiön erityistä tarkastusta ei pidä sekoittaa myöskään konkurssilain mukaiseen erityistarkastukseen, jossa velkojat päättävät konkurssiin menneen yhtiön tilien ja toiminnan erityistarkastuksesta, jos yhtiön kirjanpito tai muut seikat antavat siihen aihetta (konkurssilaki 9 luku 4 §). Toki tarkastuksen syyt ja tavoitteet saattavat molemmissa tilanteissa olla samankaltaiset.

Osakeyhtiön erityisestä tarkastuksesta säädetään osakeyhtiölain 7 luvun 7-10 §:ssä.

Yhtiön osakkeenomistaja voi hakea aluehallintovirastolta erityisen tarkastuksen toimittamista yhtiön hallintoon ja kirjanpitoon liittyen. Edellytyksenä kuitenkin on, että ehdotusta on käsitelty yhtiökokouksessa ja hakemuksen tekemistä on kannattanut vähintään yksi kymmenesosa kaikista osakkeista tai yksi kolmasosa kokouksessa edustetuista osakkeista.

Hakemus aluehallintovirastolle on tehtävä kuukauden kuluessa yhtiökokouksesta. Tämän jälkeen aluehallintovirasto kuulee yhtiön hallitusta tai tarkastuksen kohteena olevaa henkilöä. Aluehallintovirasto suostuu hakemukseen, jos tarkastuksen toimittamiseen on painavia syitä. Aluehallintovirasto määrää silloin yhden tai useamman erityisen tarkastajan suorittamaan tarkastuksen, jonka/joiden palkkiosta vastaa yhtiö. Tarkastuksesta annetaan lausunto yhtiökokoukselle.

Sääntelyn tarkoituksena on suojata vähemmistöosakkaita. Erityinen tarkastus on keino saada tietoa esimerkiksi siitä, että onko osakkeenomistajilla perusteita vaatia osakeyhtiölain 22 luvussa tarkoitettua vahingonkorvausta yhtiön johdolta tai tilintarkastajalta. Ilman erityistä tarkastusta vähemmistöosakkailla ei välttämättä ole käytössään kovin tehokkaita keinoja selvittää tarkemmin yhtiön hallintoa ja kirjanpitoa. Osakkeenomistajathan käyttävät päätösvaltaansa yhtiökokouksessa. Muutoin osakkeenomistajilla ei ole mitään yleistä oikeutta päästä käsiksi esimerkiksi yhtiön kirjanpitoaineistoon tai muuhun materiaaliin.

Erityisestä tarkastuksesta annettavasta lausunnosta ei ole säädetty kovinkaan tarkasti. Lähtökohta kuitenkin on, että se tulisi antaa kirjallisesti. Lausunnon tulisi sisältää tarkastajan käsitys siitä, että onko yhtiön toiminnassa tapahtunut väärinkäytöksiä, mutta tarkastajan tehtäviin ei varsinaisesti kuulu kannanotot siitä, että onko asiassa edellytyksiä vahingonkorvausvaatimuksille tai muille vaatimuksille. Toisin sanoen lausunnon tulisi antaa tarpeelliset tiedot sitä varten, että osakkeenomistajat voivat tehdä juridisen arvion siitä, että onko heillä edellytyksiä esittää vaatimuksia esimerkiksi yhtiön johtoa kohtaan.

Erityisen tarkastajan kirjallisen lausunnon käytännön merkitys myös oikeudenkäynnissä voi olla huomattava. Ehkäpä tässä artikkelissa ei lähdetä arvioimaan lausunnon prosessioikeudellista asemaa, mutta varsinaisesti kyse ei taida olla kirjallisesta todisteesta eikä myöskään asiantuntijalausunnosta. Lausunto on ennemminkin muuta oikeudenkäyntiaineistoa, jolla on selventävää merkitystä, riippuen tietty lausunnon sisällöstä. Toki lausunnossa voidaan viitata kirjallisiin todisteisiin tai se voi itsessään sisältää kirjallisia todisteita (esim. otteita kirjanpidosta), mutta muutoin lausunnolla ei liene kovin suurta merkitystä näytön arvioinnin osalta.

Rikoslaki sisältää useita pykäliä, joissa käsitellään rangaistusasteikon lieventämistä taikka itse rangaistuksen lieventämistä sen asteikon sisällä.  

Rikoslain 6 luvun 6 §:n mukaan:

Rangaistuksen lieventämisperusteita ovat:

1) rikoksen tekemiseen vaikuttanut huomattava painostus, uhka tai muu sen kaltainen seikka;

2) rikokseen johtanut voimakas inhimillinen myötätunto taikka poikkeuksellinen ja äkkiarvaamaton houkutus, asianomistajan poikkeuksellisen suuri myötävaikutus tai muu vastaava seikka, joka on ollut omiaan heikentämään tekijän kykyä noudattaa lakia;

3) tekijän ja asianomistajan välillä saavutettu sovinto, tekijän muu pyrkimys estää tai poistaa rikoksensa vaikutuksia taikka hänen pyrkimyksensä edistää rikoksensa selvittämistä; ja

4) 8 §:n 1 ja 3 momentissa mainitut perusteet.

Rikoslain 6 luvun 8 a §:n mukaan

Rangaistus määrätään noudattaen lievennettyä rangaistusasteikkoa, jos tekijä on myötävaikuttanut rikoksensa selvittämiseen siten kuin oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 1 luvun 10 ja 10 a §:ssä ja 5 b luvussa sekä esitutkintalain 3 luvun 10 a §:ssä säädetään.

Määrättäessä rangaistusta 1 momentin nojalla tekijälle saa tuomita enintään kaksi kolmannesta rikoksesta säädetyn vankeus- tai sakkorangaistuksen enimmäismäärästä ja vähintään rikoksesta säädetyn rangaistuslajin vähimmäismäärän. Jos rikoksesta on säädetty ankarimmaksi rangaistukseksi vankeutta määräajaksi, tuomioistuin voi määrätä rangaistukseksi vankeuden sijasta sakkoa, jos siihen on erityisiä syitä.

Tuomiossa on ilmoitettava tuomitun rangaistuksen lisäksi myös, millaisen rangaistuksen tuomioistuin olisi tuominnut ilman edellä tarkoitettua myötävaikutusta.

Ensimmäisessä kappaleessa viitatut lainkohdat johtavat vahvasti viranomaisvetoisiin menettelyihin sanamuotonsa perusteella. Esimerkiksi esitutkintalain 3 luvun 10 a §:

Jos esitutkinnassa on saman henkilön tekemäksi epäiltyjä rikoksia kaksi tai useampi ja hän on tunnustamalla edistänyt yhden tai useamman epäillyn rikoksen selvittämistä, syyttäjä voi, jos hän katsoo sen perustelluksi ottaen huomioon asian laadun ja esitettävät vaatimukset, käsittelystä ilmeisesti aiheutuvat kustannukset ja siihen kuluva aika sekä muut seikat, tutkinnanjohtajan esityksestä määrätä, että esitutkintaa ei toimiteta kaikista rikoksista tai että esitutkinta näiden osalta lopetetaan.

Jos esitutkintaa rajoitetaan 1 momentin nojalla tunnustuksen perusteella, syyttäjä voi samalla tutkinnanjohtajan esityksestä sitoutua vaatimaan rangaistusta rikoslain 6 luvun 8 a §:ssä tarkoitetun lievennetyn rangaistusasteikon mukaisesti epäillystä rikoksesta, josta esitutkinta toimitetaan. Syyttäjä voi tehdä vastaavan sitoumuksen myös silloin, kun tutkittavana on yksi epäilty rikos, jonka selvittämistä rikoksesta epäilty on edistänyt tunnustamalla sen kokonaan tai olennaisilta osiltaan.

Tunnustamisella saadun hyödyn tulee lain mukaan olla varsin merkittävä, jotta se johtaisi siihen, että esitutkinnassa käynnistettäisiin menettely, jolla myöhemmin tuomioistuimessa saisi hyötyä tunnustamisesta siten, että rangaistusta mitattaisiin lievemmällä haitarilla. Viranomaisjohtoisesti kuitenkaan ei aivan niin usein päästä keskustelemaan lievennyksestä, kuin mitä voisi lakia lukemalla olettaa.

Käytännössä pääkäsittelyssä asiamies nostaa rangaistusseuraamuskeskustelussa esille sen, että päämies on esitutkinnassa tunnustanut tekosensa, ehkä pyrkinyt poistamaan teon seurauksia ja pyrkii selvittämään näin jälkikäteen, että tämä on helpottanut rikoksen selvitysprosessia. Lopuksi pyydetään vähintään menettelyn huomioon ottamista rangaistuksen mittaamisessa. Toisin sanoen pyritään liikkumaan kohti lievennetyn asteikon mukaan tuomittavan seuraamuksen lopputulosta rangaistuksen mittaamisen keinoin. Tällöin arvioinnin tekee käräjäoikeus, usein tosin syyttäjän kommentein asiasta. Syyttäjän huomiot voivat olla esimerkiksi, ettei tunnustaminen näin ilmiselvässä tapauksessa ole säästänyt yhteiskunnan resursseja taikka, että tunnustaminen on tehty turhan myöhään.

Lievennettyyn asteikkoon päästään kaiketi parhaiten käsiksi rikoksissa, joissa sinänsä syyllisyys ei jää selvittämättä, mutta syyllisyyden toteennäyttäminen vaatisi esimerkiksi usean vuoden kirjanpitoon perehtymistä. Tällöin asian esille ottaminen varsin varhaisessa vaiheessa rikostutkintaa johtaisi todennäköisimmin parhaaseen lopputulokseen.

Jos kuitenkin ajatellaan talousrikosten ulkopuolisessa viitekehyksessä kaikkia rikostyyppejä, niin parhaan nopan heiton saa aikaiseksi sillä, että syyllisyyden ollessa sitä luokkaa, että se tulee varmuudella esitutkinnan myötä esille, ryhtyy vahvaan yhteistyöhön ja katumiseen mahdollisimman varhain. Ensimmäisessä kuulustelussa mahdollisuudet ovat korkeimmat. Jollei aikaan saa lievennystä, niin voi saada ainakin ”tavanomaisessa” asteikossa alemman määrän päiväsakkoja tai istuttavaa. Käytännössä kokeneemmat konkarit osaavatkin laskea melko hyvin, milloin kiistäminen voi koitua kalliimmaksi myöntämistä, mikä näkyy myönnettyinä tekoina esitutkinnoissa.

Jan Huovinen, asianajaja 045 8993303

Ruumiillisen väkivallan tekeminen toiselle tunnetaan rikoslain terminologiassa pahoinpitelynä. Perussäännös, eli ns. ”perusmuotoinen” pahoinpitely kuuluu seuraavasti:  

Joka tekee toiselle ruumiillista väkivaltaa taikka tällaista väkivaltaa tekemättä vahingoittaa toisen terveyttä, aiheuttaa toiselle kipua tai saattaa toisen tiedottomaan tai muuhun vastaavaan tilaan, on tuomittava pahoinpitelystä sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.

Käytännössä ruumiillisen väkivallan tekeminen voi tarkoittaa mitä vain toimintaa, jossa toiselle aiheutetaan kipua tai saatetaan toinen tiedottomaan tai muuhun vastaavaan tilaan taikka muuten vahingoitetaan toisen terveyttä. Tavallisimpia tapauksia ovat tietysti erilaiset lyömiset, potkimiset ja kuristamiset ynnä muut vastaavat, mutta pahoinpitelyyn voi pykälästä ilmenevällä tavalla syyllistyä myös varsinaista väkivaltaa tekemättä, vaikkapa tartuttamalla tahallaan toiseen jonkin tarttuvan taudin.

Rikoslaki tuntee myös pahoinpitelyrikoksen törkeän tekomuodon eli törkeän pahoinpitelyn. Sen rangaistussäännös kuuluu seuraavasti:

Jos pahoinpitelyssä

1) aiheutetaan toiselle vaikea ruumiinvamma, vakava sairaus tai hengenvaarallinen tila,

2) rikos tehdään erityisen raa’alla tai julmalla tavalla tai

3) käytetään ampuma- tai teräasetta taikka muuta niihin rinnastettavaa hengenvaarallista välinettä

ja rikos on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä, rikoksentekijä on tuomittava törkeästä pahoinpitelystä vankeuteen vähintään yhdeksi ja enintään kymmeneksi vuodeksi.

Jotta pahoinpitely arvioitaisiin törkeäksi, tulee siis jonkin edellä luetelluista kolmesta kvalifiointiperusteesta täyttyä, minkä lisäksi pahoinpitelyn tulee olla kokonaisuutena arvostellen törkeä. Oikeuskäytännön mukaan pahoinpitely muuttuu helposti törkeäksi ilman kokonaisarvosteluakin, mikäli esimerkiksi maassa makaavaa henkilöä potkitaan päähän. Samoin erilaisilla astaloilla suoritetut pahoinpitelyt menevät helpommin törkeiksi, vaikka kyse ei olisikaan terä- tai ampuma-aseesta. Varsin usein oikeudellinen arviointi ja mielenkiinto pahoinpitelyrikoksissa kohdistuu nimenomaan teon törkeysarvosteluun, mikäli itse tapahtumat ovat jossain määrin riidattomia tai todistelun keinoin todennettavissa. Toisaalta taas esimerkiksi veitsellä lyöminen tai viiltäminen voi helposti tulla arvioitavaksi tapon yrityksenä, mikäli tekijän on täytynyt pitää uhrin kuolemaa tekonsa todennäköisenä seuraamuksena.

Toisaalta pahoinpitely voi olla myös lievä, ja siitä sanotaan rikoslaissa seuraavasti:

Jos pahoinpitely, huomioon ottaen väkivallan, ruumiillisen koskemattomuuden loukkauksen tai terveyden vahingoittamisen vähäisyys taikka muut rikokseen liittyvät seikat, on kokonaisuutena arvostellen vähäinen, rikoksentekijä on tuomittava lievästä pahoinpitelystä sakkoon.

Käytännössä tönäiseminen tai esimerkiksi avokämmenellä tapahtuva yksittäinen lyönti voi tulla arvioitavaksi lievänä pahoinpitelynä. Vähänkään voimakkaampi väkivalta menee kuitenkin yleensä perusmuotoisen pahoinpitelyn puolelle. Huomattavaa on, että lievänkin pahoinpitelyn edellytyksenä on kuitenkin edes jonkinasteisen kivun tai muun ikävän seuraamuksen aiheutuminen.

Perusmuotoinen ja törkeä pahoinpitely ovat rangaistavia myös yritysasteelle jääneinä tekoina, mutta lievä pahoinpitely ei.

Pahoinpitelyiden rangaistusasteikot ilmenevät edellä kopioiduista rangaistussäännöksistä. Lievästä pahoinpitelystä voi saada vain sakkoja, perusmuotoisessa haitari käytännön elämässä menee sakoista n. puolen vuoden vankeuteen ja törkeässä pahoinpitelyssä tyypillinen rangaistus on 1-2 vuotta vankeutta. Toki törkeässä pahoinpitelystä on mahdollista saada huomattavasti ankarampikin rangaistus, mutta sellainen edellyttää jo varsin raakaa tai pitkäkestoista väkivaltaa, yleensä molempia.

Asianajaja Tapio Hokkanen, 040 826 8326, tapio.hokkanen@lakihhr.fi

Osakeyhtiölain mukaan osakeyhtiöllä on oltava hallitus. Osakeyhtiöllä voi olla myös toimitusjohtaja ja hallintoneuvosto. Tässä artikkelissa keskitytään yhtiön hallitukseen ja toimitusjohtajaan ja heidän tehtäviinsä osakeyhtiössä.

Hallituksen yleistoimivalta. Osakeyhtiölain mukaan hallituksella on yleistoimivalta yhtiössä, mikä tarkoittaa, että hallituksen on huolehdittava yhtiön hallinnosta ja sen toiminnan asianmukaisesta järjestämisestä. Lisäksi hallitus vastaa siitä, että yhtiön kirjanpidon ja varainhoidon valvonta on asianmukaisesti järjestetty. Hallitus ei vastaa kirjanpidon lainmukaisuudesta, jos yhtiöllä on toimitusjohtaja, vaan hallitus on vastuussa kirjanpidon ja toiminnan organisoinnista.

Toimitusjohtajan yleistoimivalta. Myös osakeyhtiön toimitusjohtajalla on yleistoimivaltaa yhtiössä, mikä tarkoittaa sitä, että toimitusjohtaja hoitaa yhtiön juoksevaa hallintoa hallituksen antamien ohjeiden ja määräysten mukaisesti. Lisäksi toimitusjohtaja vastaa siitä, että yhtiön kirjanpito on lain mukainen ja varainhoito luotettavalla tavalla järjestetty. Vaikka hallitus ensisijaisesti edustaakin yhtiötä, on toimitusjohtajalla oikeus edustaa yhtiötä asiassa, joka kuuluu toimitusjohtajan tehtäviin edellä mainitulla tavalla.

Toimitusjohtaja toimii hallituksen alaisuudessa. Hallitus valitsee osakeyhtiön toimitusjohtajan, ja sillä on myös oikeus erottaa toimitusjohtaja tehtävästään. Toimitusjohtajan on osakeyhtiölain mukaan annettava hallitukselle ja hallituksen jäsenelle tiedot, jotka ovat tarpeen hallituksen tehtävien hoitamiseksi. Toimitusjohtajalla on oikeus osallistua hallituksen kokoukseen ja käyttää siellä puhevaltaa, jollei hallitus asiasta toisin päätä.

Toimitusjohtajan kannalta on hyvin olennaista, että toimitusjohtaja voi ryhtyä yhtiön toiminnan laajuus ja laatu huomioon ottaen epätavallisiin ja laajakantoisiin toimiin vain, jos hallitus on hänet siihen valtuuttanut tai hallituksen päätöstä ei voida odottaa aiheuttamatta yhtiön toiminnalle olennaista haittaa. Tällöinkin hallitukselle on mahdollisimman pian annettava tieto tehdyistä toimista.

Hallitus voi yksittäistapauksessa tai yhtiöjärjestyksen määräyksen nojalla tehdä päätöksen toimitusjohtajan yleistoimivaltaan kuuluvassa asiassa silloinkin, kun yhtiöllä on toimitusjohtaja. Hallitus voi myös saattaa hallituksen tai toimitusjohtajan yleistoimivaltaan kuuluvan asian yhtiökokouksen päätettäväksi.

Jos osakeyhtiöllä on toimitusjohtaja, hän vastaa siis yhtiön juoksevasta hallinnosta. Tällöin hallitukselle jää vastuu muista, lähinnä merkittävistä ja laajakantoisista päätöksistä yhtiön liiketoimintaan liittyen. Jos yhtiössä ei ole toimitusjohtajaa, hallitus vastaa myös tästä juoksevasta hallinnosta. Osakeyhtiölaissa tehtävienjako onkin määritelty vain hyvin yleisellä tasolla, joten tulkintatilanteita saattaa syntyä.

Varsinkin osakeyhtiön sopimuskumppanin kannattanee noudattaa jonkinlaista varovaisuusperiaatetta ja edellyttää, että osakeyhtiön hallitus hyväksyy merkittävät sopimuksen yhtiön puolesta. Toki myös osakeyhtiön toimitusjohtajan kannattaa tällaisissa tilanteissa olla varovainen ja selvittää myös hallituksen kanta, jottei myöhemmin synny tulkintatilanteita siitä, että onko toimitusjohtajalla ollut kelpoisuus sopimuksen tekemiseen yhtiön puolesta.

Mikäli hallitus tai toimitusjohtaja laiminlyö vastuullaan olevia tehtäviä, hallitukselle tai toimitusjohtajalle voi olla vahingonkorvausvelvollinen osakeyhtiölaissa tarkemmin määritellyllä tavalla.

Turun Sanomat julkaisi 11.2.2023 artikkelin ”Kauppareissu meni painiksi, kun asiakas pysäytti myymälävarkaan Turussa – Taitava mies pisti rötöstelijän maahan ja nippuun”. Artikkelissa kauppias kertoo myymälävarkauksien määrän huomattavasta kasvusta sekä turhautumisesta oikeusjärjestelmän kyvyttömyyteen suojata kauppiaita. Osa kauppiaista on luopunut rikosilmoitusten tekemisestä myymälävarkaustapauksissa ja kauppiaat tuntevat pelkoa myyjien turvallisuuden puolesta. Oikeusjärjestelmään ollaan pettyneitä sen keinottomuuden vuoksi. Artikkelissa kysytään myös, voitaisiinko Suomessa mallintaa Ruotsin lainsäädännöstä lähestymiskielto yrittäjää vastaan.

Rikoslain 28 luvun 3 §:n mukaan näpistyksestä rikoksentekijä on tuomittava sakkoon. Myymälävarkauksissa erityisesti ruokakaupoissa kyse on pääsääntöisesti näpistyksestä. Toki, jos tekijä vastustaa kiinniottoa ja esimerkiksi juoksee edullisenkin tuotteen kanssa myyjää tönäisten ulos, muuttuu teko helposti ryöstöksi, mutta pysytään nyt tilanteissa, joissa kysymykseen tulee näpistys.

Jos sak­koa ei saa­da pe­ri­tyk­si ra­ha­na, se muun­ne­taan van­keu­dek­si. Muun­to­ran­gais­tuk­sen mää­rää kä­rä­jä­oi­keus, jon­ka is­tun­toon sa­ko­tet­tu on ni­me­no­maan tätä var­ten haas­tet­tu. Muun­to­ran­gais­tuk­sen pi­tuus mää­räy­tyy niin, että nel­jää mak­sa­mat­ta ole­vaa päi­vä­sak­koa vas­taa yh­den päi­vän van­keus.

Vankeudelta voi välttyä kuitenkin esimerkiksi velkajärjestelyn keinoin, mikäli sellainen myönnetään eli ryhtymällä suorittamaan sakkoja. Rikos velkaantumisen takana kuitenkin lähtökohtaisesti on este velkajärjestelylle ja kun kyseessä on rikoksia päivittäin tekevä näpistelijä, niin velkajärjestely tuskin tulee kyseeseen.

Vankeudelta voi välttyä todennäköisemmin siten, että saatuaan haasteen muuntorangaistuksen määräämistä koskevaan oikeudenkäyntiin, sakkoihin tuomittu suorittaa sakot.

Vielä vankeudelta voi sakon täytäntöönpanosta annetun lain 28 §:n mukaan välttyä oikeudenkäynnissä sakotetun:

1.     henkilökohtaisten olosuhteiden tai terveydentilan perusteella

2.     osallistumisen sosiaali- ja terveydenhuollon toimenpiteisiin perusteella

3.     muusta rikoksesta tuomitun vankeuden tai yhdyskuntaseuraamuksen perusteella

Jos ajatellaan, että sama henkilö A näpistelee vaikkapa kerran viikossa samassa kaupassa, ehtii näpistelijä näpistellä lähtökohtaisesti vähintään vuoden ehkä kaksikin ennen kuin nopeimmillaan kohtaa vankeusrangaistuksen uhan. Vaikka ensimmäiset sakot tuomittaisiin nopeastikin vaikkapa puolessa vuodessa, menevät ne tämän jälkeen ulosottoon ja sen jälkeen muuntorangaistusvaatimuksen käsittelyyn. Ja vielä tässä vaiheessa ulospääsyreittejä vankeudesta on useita.

On ymmärrettävää, että kauppiasta turhauttaa.

Useissa pienemmissäkin kaupoissa näkyy nykyisin vartijoita, jotka käyvät kaupassa satunnaisesti tai sovittuihin aikoihin. Vartioinnin tehokkain muoto on käsittääkseni ja kokemukseni mukaan näkyvä vartiointi. Näkyvä vartiointi voi toimia esimerkiksi siten, että vartija tervehtii ystävällisesti vakiasiakas A:ta hänen tullessaan kauppaan ja kysyy kuinka voi palvella. Mikäli A:n tarkoitus on toistuvasti näpistää B:n kaupasta ja hän saa muutaman kerran ystävällistä ja henkilökohtaista palvelua, tapahtuu tästä oppimiskokemuksena se, että näpistäminen muuttuu mahdottomaksi. Näin toimin usein itse aikanaan myymälävartijatehtävissä, sillä tavoitteena oli näpistysten ja varkauksien vähentyminen kohteessa, ei kiinniottojen suuri määrä.

Vartiointi maksaa ja kuten kauppias artikkelissa totesi, että hävikin kulut heijastuvat hintoihin, niin heijastuu niihin myös vartiointikulut. Niin ikään, kun automaattikassojen myötä ja muutoinkin kauppojen henkilöstömäärää vähennetään, muodostuu ongelmaksi myös se, ettei myyjät ehdi auttaa asiakkaita ja tehdä itseään näkyväksi myymälän puolella, jolloin näpistely helpottuu. Toisaalta olisi myös työturvallisuuden kannalta kyseenalaista, mikäli myyjiä ohjeistettaisiin ottamaan kontaktia myymälävarkaaksi tuntemaansa henkilöön, sillä tilanteeseen liittyy aina riski väkivallan uhasta.

Ongelmaan ei ole helppoa ratkaisua, mikäli ei lähdetä pohtimaan lainsäädännön kiristämistä sen osalta, että esimerkiksi toistuvia näpistyksiä alettaisiin mieltää varkauksina taikka siten, että muuntorangaistuskäytäntöä nopeutettaisiin. Vankiloiden kuormittaminen lyhyitä tuomioita istuvilla muuntorangaistusvangeilla muodostaa sitten taas oman taloudellisen rasitteensa, mikä ei ilmenisi ruokakaupan hinnoissa, mutta ilmenisi valtiontaloudessa.

Ruotsin lähestymiskieltomalli voisi tarjota helpotusta kauppiaan elämään. Lähestymiskiellon rikkomisesta voidaan tuomita myös vankeutta, jolloin jo saamistaan näpistelytuomioista piittaamaton näpistelijä saisi ikään kuin uuden pelotteen sakon rinnalle. Mutta mitä tapahtuisi, kun näpistelijä, jolla ei esimerkkiluontoisesti ole kulkuneuvoa eikä älypuhelinta, saisi lähestymiskiellon pienellä paikkakunnalla kaikkiin kauppoihin tai ainoaan kauppaan? Olisiko tilanne hänen kannaltaan edelleen inhimillinen, kun mistään ei voisi hankkia peruselintarvikkeita?

Turun Sanomien artikkelissa kerrotaan myös kauppiaiden luopuneen rangaistusvaatimusten esittämisestä näpistystapauksissa. Toisinaan vartijan työssä poliisin odottaminen kohteeseen voi kestää 30-60 minuuttia. On täysin ymmärrettävää, että näillä vasteajoilla esimerkiksi kauppiaan itse kiinniottaman näpistäjän kanssa ei ole ainakaan kustannustehokasta odotella virkavallan saapumista. Odottaminen on lisäksi piinaavaa ja riskialtista erityisesti, jos poliisi kaipaa kiinniotettua muiden asioiden selvittämiseksi. Tällöin pakeneminen on todennäköisempää.

Pitkällä juoksulla kauppiaiden kärsivällisyys olisi kuitenkin perusteltu edellä mainittujen seuraamusten toteuttamiseksi. Tästä seurannee kuitenkin kasvava tarve vartiointialan palveluille.

Jan Huovinen, asianajaja 045 8993303

Jos rikosasian asianosainen ei ole tyytyväinen vielä hovioikeudenkaan ratkaisuun, jäljellä on vielä muutoksenhaku siihen valittamalla korkeimpaan oikeuteen. Ns. tavanomaisessa asiassa, eli sellaisessa jonka hovioikeus on ratkaissut muutoksenhakuasteena, valitusta varten on pyydettävä korkeimmasta oikeudesta valituslupa. Määräaika valitusluvan pyytämiseen ja valittamiseen on 60 päivää hovioikeuden ratkaisun antopäivästä. Valittajan on toimitettava valituslupahakemus ja valitus määräajan kuluessa hovioikeuden kirjaamoon, joka sitten toimittaa valituksen edelleen korkeimmalle oikeudelle.

Asiassa, jonka hovioikeus on ratkaissut ensimmäisenä oikeusasteena (vaikkapa jotkin virkasyyteasiat), korkeimpaan oikeuteen valitetaan valituslupaa pyytämättä.

Korkein oikeus myöntää valitusluvan ainoastaan, jos lain soveltamisen kannalta muissa samanlaisissa tapauksissa tai oikeuskäytännön yhtenäisyyden takia on tärkeää saattaa asia korkeimman oikeuden ratkaistavaksi, taikka jos siihen on erityistä syytä tapahtuneen oikeudenkäynti- tai muun virheen takia, jonka perusteella ratkaisu olisi purettava tai poistettava, tai jos valitusluvan myöntämiseen on muu painava syy. Valituslupa voidaan myöntää myös osittain, joko koskemaan vain osaa hovioikeuden ratkaisusta tai kysymystä, jonka ratkaiseminen on tarpeen oikeuskäytännön ohjaamiseksi.

Valittaja ei saa vedota muihin seikkoihin ja todisteisiin kuin niihin, jotka on esitetty käräjä- tai hovioikeudessa, ellei hän saata todennäköiseksi, ettei ole voinut sanottuihin seikkoihin vedota tai että hänellä on ollut painava syy olla tekemättä niin. Tämä on nimenomaan rikosasioiden kohdalla mielenkiintoinen poikkeus muihin oikeusasteisiin. Esim. hovioikeuteen rikosasioissa erityisesti vastaajan asemassa saa tuoda niin paljon uutta todistelua kuin huvittaa, mutta korkeimmassa oikeudessa tätä on edellä todetulla tavalla rajattu. Näin ollen rikosasioissakin on korkeimmassa oikeudessa voimassa tietynasteinen prekluusio.

Korkeimmassa oikeudessa asia voidaan käsitellä joko kirjallisesti (näin tehdään käytännössä poikkeuksetta, jos ratkaistava kysymys on puhtaasti oikeudellinen) tai järjestää tarvittaessa asiassa suullisen käsittelyn (huomattavan harvinaista, lähinnä tulee kyseeseen jos ratkaistava kysymys koskee näytön arviointia).

Huomattavaa on, että hovioikeuden muutoksenhakuasteena antama ratkaisu (eli tyypillinen rikosasia) on lähtökohtaisesti täytäntöönpantavissa kuin lainvoimainen tuomio. Ulosotosta kertyneet varat tilitetään kuitenkin vain vakuutta vastaan. Korkein oikeus voi, milloin syytä on, ennen muutoksenhakuasian ratkaisemista määrätä, ettei hovioikeuden ratkaisua ole toistaiseksi pantava täytäntöön tai jo aloitettua täytäntöönpanoa jatkettava.

Asianajaja Tapio Hokkanen, 040 826 8326, tapio.hokkanen@lakihhr.fi

Osakeyhtiölain mukaan osakeyhtiön yhtiöjärjestyksen muuttamisesta päättää yhtiökokous. Päätös on tehtävä ns. määräenemmistöllä eli yhtiöjärjestystä voidaan muuttaa, jos yhtiökokouksessa ehdotusta kannattaa vähintään kaksi kolmasosaa (2/3) annetuista äänistä ja kokouksessa edustetuista osakkeista.

Kaikissa tapauksissa määräenemmistöpäätös ei kuitenkaan riitä. Osakkeenomistajalta on saatava suostumus yhtiöjärjestyksen muuttamiseen seuraavissa tilanteissa:

1. Osakkeenomistajan oikeutta yhtiön voittoon tai netto-omaisuuteen vähennetään yhtiöjärjestyksen määräyksellä, jonka mukaan yhtiöllä on kokonaan tai osittain muu tarkoitus kuin voiton tuottaminen osakkeenomistajille.

2. Osakkeenomistajan maksuvelvollisuutta yhtiötä kohtaan lisätään. Tällaisesta maksuvelvollisuuden lisäämisestä voisi olla kysymys esimerkiksi kiinteistöosakeyhtiön yhtiövastikkeen korottamisessa.

3. Osakkeenomistajan oikeutta hänen osakkeensa hankkimiseen rahoitetaan ottamalla yhtiöjärjestykseen lunastuslauseke (osakkeenomistajalla, yhtiöllä tai muulla henkilöllä on oikeus lunastaa muulta omistajalta kuin yhtiöltä toiselle siirtyvä osake) tai suostumuslauseke (osakkeen hankkimiseen luovutustoimin vaaditaan yhtiön suostumus).

4. Osakkeenomistajan osakkeeseen perustuvaa etuoikeutta osakkeisiin rajoitetaan. Etuoikeudella tarkoitetaan osakeannissa osakkeenomistajan etuoikeutta annettaviin osakkeisiin samassa suhteessa kuin osakkeenomistajalla ennestään on yhtiön osakkeita.

5. Osakkeenomistajan oikeutta vähemmistöosinkoon rajoitetaan. Vähemmistöosingolla tarkoitetaan tiivistettynä sitä, että osinkona on jaettava vähintään puolet tilikauden voitosta, , jos sitä vaativat osakkeenomistajat, joilla on vähintään yksi kymmenesosa (1/10) kaikista osakkeista.

6. Osakkeenomistajan osakkeeseen liitetään lunastusehto, jonka mukaan yhtiöllä on oikeus tai velvollisuus hankkia tai lunastaa yhtiön osakkeita.

7. Yhtiön oikeutta vahingonkorvaukseen yhtiön johdolta, osakkeenomistajalta, yhtiökokouksen puheenjohtajalta tai tilintarkastajalta rajoitetaan. Yhtiöjärjestyksessä ei voida kuitenkaan missään tilanteessa rajoittaa yhtiön oikeutta vahingonkorvaukseen, jos vahinko on aiheutettu rikkomalla säännöksi, joista ei voida poiketa yhtiöjärjestyksen määräyksellä taikka muuten tahallaan tai törkeästä huolimattomuudesta.

8. Samanlajisten osakkeiden tuottamisen oikeuksien keskinäistä suhdetta muutetaan ja muutos koskee kyseessä olevan osakkeenomistajan osakkeita.

9. Osakkeita lunastetaan suunnatusti, jolloin osakkeenomistajan on luovutettava osakkeita yhtiölle vastikkeetta tai vastiketta vastaan muuten kuin osakkeenomistajien omistamien osakkeiden suhteessa.

10. Päätetään yritysmuodon muuttamisesta.

AA, VT Jonne Rantanen, jonne.rantanen@lakihhr.fi, puh. 050 409 3979

Lomamatkan ajaksi lemmikkieläimelle hankitaan tavanomaisesti luotettu hoitopaikka taikka henkilö, joka käy päivittäin eläimen luona tarkistamassa tämän hyvinvoinnin ja antamassa lemmikille hoivaa ja huolenpitoa.

Hoitava taho on syytä valita tarkoin, sillä myös hoitavan tahon laiminlyönnit saattavat koitua omistajalle jopa rikosvastuun tasolle yltäväksi seuraamukseksi. 29.12.2022 Helsingin hovioikeus tuomitsi kissan omistaja A:n eläinsuojelurikoksesta päiväsakkorangaistukseen sekä eläintenpitokieltoon tapauksessa, jossa A:n matkan aikana kissa oli kuollut.

Rikoslain 17 luvun 14 §:n mukaan eläinsuojelurikoksesta tuomitaan muun ohella se, joka tahallaan tai törkeästä huolimattomuudesta pahoinpitelemällä, liiallisesti rasittamalla, jättämällä tarpeellista hoitoa tai ravintoa vaille tai muuten eläinsuojelulain tai sen nojalla annetun säännöksen vastaisesti kohtelee eläintä julmasti tai tarpeetonta kärsimystä, kipua tai tuskaa aiheuttaen. Eläinsuojelulain 5 §:n mukaan hoidossa olevaa eläintä ei saa jättää hoidotta tai hylätä. Eläinsuojeluasetuksen mukaan, jos hoidossa oleva eläin on ihmisen välittömässä valvonnassa tai tavoitettavissa, on eläimen kunto ja terveydentila sekä terveydentila tarkastettava vähintään kerran päivässä.

Tapauksessa A oli matkansa ajaksi jättänyt useamman kissansa hoitoon H:lle ja J:lle. Matkan aikana kissoista Tao oli kuollut. Todistaja T:n kirjallisesta kertomuksesta oli ilmennyt, että kissojen olosuhteita ei ollut tarkastettu päivittäin vaan ehkä muutaman kerran viikossa. Asiassa on selvitetty lisäksi, että kissan ruumis oli ollut useamman päivän paikallaan kuoleman jälkeen ja että kissojen jätöksiä on ollut kiinteistön sisällä ja verannalla ja että kissat ovat kärsineet ravinnon puutteesta.

Ratkaisun perusteluissa hovioikeus on todennut, ettei A olut edes väittänyt, että hän olisi ohjeistanut H:ta ja J:tä tarkistamaan kissojen olosuhteet päivittäin tai tietyin väliajoin, kuten edellä mainitussa eläinsuojeluasetuksessa edellytetään. A:n puolustuksena ei toiminut se, että hän oli kertomansa mukaan antanut H:lle ja J:lle listan 10 henkilöstä, joille he voisivat hoitajina soittaa varahenkilöinä.

A oli kertonut myös, että J oli lopettanut kissojen hoitamisen matkan aikana ja että yhteydenpidossa oli ollut ongelmia.

Tapauksessa oli kyse myös Helmi-kissasta, joka oli vapaana liikkuessaan tullut tiineeksi.

Olennaista on se, että tapauksessa nimenomaisesti A omistajana tuomittiin eläinsuojelurikoksesta, sillä hän oli törkeästä huolimattomuudesta jättämällä tarpeellista hoitoa ja ravintoa vaille tai muuten kohdellut eläimiä tarpeetonta kärsimystä, kipua tai tuskaa aiheuttaen ja jättämällä toimittamatta sairaan kissan eläinlääkäriin, sillä seurauksella, että kissa oli lopulta kuollut. A:n toiminnan ei katsottu olleen kuitenkaan tahallista, mikä on huomioitu rangaistuksessa, joka on ollut 60 päiväsakkoa. Lisäksi asiassa määrättiin eläintenpitokielto.

Tuomiosta on vielä mahdollisuus valittaa, mutta ajankohtaisesta hovioikeuden tuomiosta voidaan vetää vähintään kolme johtopäätöstä.  

1.     Eläimen hoitajaksi on syytä valita luotettava ja sellainen taho, joka tarvittaessa voi viedä sairaan eläimen lääkärille.

2.     Eläimen hoitajalle on selvitettävä lakien ja asetusten määrittämä vähimmäistaso hoidon sisällöstä ja ohjeistettava toimiminen niiden mukaan.

3.     Hoitajaan on oltava yhteydessä ja varmistuttava eläimen hyvinvoinnista myös matkan aikana eli hoitajaa on valvottava.

Jälkimmäisin kohta on nähdäkseni mielenkiintoisin. Ei sillä, etteikö suurin osa lemmikin omistajista näin menettelisi. Oman kokemukseni mukaan sen mitä olen toisten lemmikkejä hoitanut, on selkeä oletus, että päivittäin lemmikistä lähetetään söpöinä ja lukuisina kuvaviesteinä myös terveisiä, joilla helpotetaan omistajien kaipuuta lemmikkiä kohtaan. Joskus videoita.  

Vastuu näyttäisi kuitenkin tiukimmillaan olevan sellainen, että päivittäin olisi syytäkin soittaa ja varmistua siitä, lemmikki on ravittu ja tarkastettu hyvinvointinsa osalta eli omistajan valvontavastuusta hoitajaa kohtaan. Tästä toki saa myös velvoittavan perusteen häiriköidä päivittäin lemmikin hoitajaa ja vaatia söpöjä kuvia ehkäpä varmimmin ruokailutilanteista.

Jan Huovinen, asianajaja 045 8993303

Noniin, jatkokertomuksessamme on päästy pisteeseen, jossa hovioikeus on myöntänyt jatkokäsittelyluvan ja asian käsittely hovioikeudessa alkaa. Oikeudenkäynti hovioikeudessa koskee käräjäoikeuden ratkaisun kohteena ollutta asiaa valituksessa ja mahdollisessa vastauksessa vedotulta osalta. On varsin tavanomaista, että valitus koskee vain osaa tuomiosta, jolloin valituksen ulkopuolelle jääneet syytekohdat jäävät hovioikeusmenettelyn ulkopuolelle ja käräjäoikeuden ratkaisu niiden osalta jää lopulliseksi.

Rikosasioissa tähän kuitenkin on pieniä poikkeuksia: hovioikeus voi muuttaa käräjäoikeuden antamaa tuomiota vastaajan eduksi silloinkin, kun vain syyttäjä on hakenut siihen muutosta. Moinen lienee käytännössä erittäin harvinaista, ellei hovioikeudessa esimerkiksi ratkaiseva todistaja kaikkien osapuolten yllätykseksi muuttaisi kertomustaan siten, että muutosta vieläpä pidettäisiin uskottavana. Oikeudenkäymiskaaressa on vielä erikseen todettu, että mikäli tuomioon rikosasiassa haetaan muutosta ainoastaan rangaistusseuraamuksen osalta, hovioikeus ei ilman erityistä syytä saa tutkia, onko vastaaja syyllistynyt hänen syykseen luettuun tekoon. Kääntäen tämä tarkoittaa sitä, että erityisestä syystä hovioikeus voi sellaisessa tapauksessa ottaa myös syyksi lukemista koskevan kysymyksen ratkaistavaksi.

Hovioikeuden tulee valituksen saatuaan kehottaa valittajan vastapuolta antamaan kirjallinen vastaus valitukseen hovioikeuden määräämässä ajassa, ellei se ole ilmeisen tarpeetonta. Jos hovioikeus esimerkiksi toteaa heti kättelyssä, ettei jatkokäsittelylupaa myönnetä tai että valitus on ilmeisen perusteeton, erillistä vastausta valitukseen ei usein pyydetä. Annettu vastaus on annettava tiedoksi valittajalle.

Jos valitus on koskenut esimerkiksi ainoastaan rangaistuksen mittaamista tai hovioikeus ei valituksen tai siihen annettujen vastauksen johdosta näe aiheelliseksi vastaanottaa todistelua uudestaan, asia voidaan hovioikeudessa ratkaista esittelystä kirjallisen oikeudenkäyntiaineiston perusteella. Jos valittajan vastapuoli ei olisi käyttänyt hovioikeudessa puhevaltaansa, asiaa ratkaistaessa otetaan huomioon tämän asiassa aiemmin esittämänsä oikeudenkäyntiaineisto.

Jos valitus on koskenut syyksi lukemista ja siinä on relevantilla tavalla kyseenalaistettu joko käräjäoikeudessa esitetty näyttö tai sen oikeudellinen arviointi, hovioikeus toimittaa asiassa pääkäsittelyn. Pääkäsittelyn toimittamista on valituksessa vaadittava, ja se tulee järjestää, mikäli näytön arvioinnista käräjäoikeudessa voi jäädä varteenotettava epäilys ja mikäli pääkäsittelyn toimittaminen ei muutoinkaan ole selvästi tarpeetonta huomioiden erityisesti asian laatu ja merkitys asianosaiselle. Nyrkkisääntönä voidaan todeta, että pääkäsittely toimitetaan vaadittaessa lähes poikkeuksetta, kun kyse on riittävän vakavasta rikosasiasta. Tähänkin kuitenkin on poikkeuksia, ja viime kädessä kysymys on hovioikeuden tapauskohtaisesta harkinnasta. Mikäli valittaja tai tämän vastapuoli nimeää hovioikeusvaiheessa uutta suullista todistelua, pääkäsittely järjestettäneen lähes poikkeuksetta, ellei todistelu sen ilmoitetun teeman tai muun syyn perusteella olisi selvästi asiaan vaikuttamatonta.

Tällä hetkellä voimassa olevan lain mukaan käräjäoikeudessa vastaan otettu todistelu otetaan hovioikeudessa uudelleen vastaan tarpeellisilta osiltaan, ellei siihen ole estettä. Tältä osin tiedossa on kuitenkin merkittävin muutos sitten jatkokäsittelylupajärjestelmän käyttöön ottamisen. Lailla 96/2022 eduskunta on säätänyt oikeudenkäymiskaaren muuttamisesta siten, että käräjäoikeudessa vastaanotettu suullinen todistelu otetaan hovioikeuden pääkäsittelyssä vastaan käräjäoikeudessa tehdyltä kuva- ja äänitallenteelta, jollei ole erityistä syytä kuulustella käräjäoikeudessa kuultua henkilöä henkilökohtaisesti uudelleen. Mahdollista olisi myös sanotun henkilön kuuleminen uudelleen lisäkysymysten esittämistä varten, jos se on hovioikeudessa vedottujen uusien seikkojen tai todisteiden vuoksi tai muusta syystä tarpeen.

Edellä selostettu muutos on erittäin tervetullut ja olen itsekin sen perään haikaillut vuosien varrella lukemattomissa kahvipöytäkeskusteluissa sekä muistaakseni parissa artikkelissakin. Nykysysteemin suurin ongelma on se, että ensinnäkin ihmiset luonnollisesti muistavat tapahtumat sitä huonommin, mitä enemmän tapahtumasta on kulunut aikaa. Lisäksi totuuden vastaisesti kertonut asianosainen tai todistaja on saattanut käräjäoikeudessa puhua itsensä pussiin taitavan asianajajan kampittamana. Kun hovioikeuskäsittely saattaa koittaa vasta parinkin vuoden kuluttua käräjäoikeuden istunnosta, on sanottu kuultava siihen mennessä moneen kertaan ehtinyt miettiä selityksen käräjäoikeuden kertomuksessa mahdollisesti ilmenneille ristiriitaisuuksille. Näihin ristiriitoihin vetoaminen sitten hovioikeudessa annettavassa loppulausunnossa ei useinkaan johda toivottuun lopputulokseen, etenkään jos kuultava on hovioikeudessa osannut asettaa sanansa taitavasti.

Selvyyden vuoksi todetaan, että edellä selostettu muutos ei vielä ole voimassa, vaan nykyisellään henkilötodistelu vastaanotetaan hovioikeudessa uudelleen, mikäli se on mahdollista. Muutoksen voimaantulon ajankohdasta ei vielä ole tarkkaa tietoa.

Varsinainen pääkäsittely hovioikeudessa noudattaa käytännössä pitkälti samaa kaavaa kuin käsittely käräjäoikeudessakin, ja siltä osin voitte lukea soveltuvin osin käräjäoikeuden käsittelyä koskevasta artikkelista. Suurin ero lienee se, että hovioikeudessa käsittely ei ala sillä, että syyttäjä lukisi rangaistusvaatimuksen, vaan istunnon puheenjohtajana toimiva hovioikeudenneuvos selostaa asian käräjäoikeuden tuomiosta ja usein samassa yhteydessä selostaa valitukset ja niihin annetut vastaukset tarpeellisessa laajuudessa.

Pääkäsittelyn jälkeen hovioikeus antaa ratkaisunsa 30 päivän kuluessa. Hovioikeuden ratkaisuun voi hakea muutosta korkeimmasta oikeudesta, josta lisää artikkelisarjan päättävässä osassa.

Lähtökohta on, että yhtiökokouksessa saadaan päättää vain sellaisesta asiasta, joka on nimenomaisesti mainittu kokouskutsussa tai joka on yhtiön yhtiöjärjestyksen mukaan käsiteltävä kokouksessa. Tässä artikkelissa ei nyt käsitellä sitä, että minkälainen kokouskutsun pitää sisällöltään olla, koska siinäkin piilee omat hankaluutensa, varsinkin jos osakkeenomistajat ovat riitaisia.

Kokouskutsu ja sen sisältö ovat olennaisia siksi, että muutoin kokoukseen valmistautuminen olisi käytännössä mahdotonta ja osakkeenomistajien olisi aina oltava läsnä kokouksissa tietääkseen päätettävistä asioista, vaikka kokous olisi sisällöltään sellainen, ettei se kiinnostaisi osakkeenomistajaa pätkän vertaa. Pelkästään kahvi- ja pullatarjoilujen hinta kasvaa sietämättömäksi, jos kaikki osakkeenomistajat osallistuvat joka kerta kaikkiin yhtiökokouksiin.

Varsinaisessa yhtiökokouksessa on aina päätettävä tietyistä osakeyhtiölaissa mainituista asioista. Näitä asioita ovat esimerkiksi:

• tilinpäätöksen vahvistaminen

• taseen osoittaman voiton käyttämisestä päättäminen

• päättäminen vastuuvapauden myöntämisestä hallitukselle ja toimitusjohtajalle

• tilintarkastajan valinta ja tilintarkastajan palkkio

• muut yhtiöjärjestyksen mukaan varsinaisessa yhtiökokouksessa käsiteltävät asiat

Toki yhtiökokouksessa voidaan aina tehdä itsestään selvät päätökset, kuten yhtiökokouksen puheenjohtajan valinta, ja ääniluettelon vahvistaminen.

Yhtiökokouksessa voidaan myös aina tehdä ns. suositusluonteisia päätöksiä esimerkiksi yhtiön liiketoimintaan liittyen. Tällaisilla päätöksillä voi olla ohjaavaa vaikutusta siihen, että miten yhtiön johto käytännön liiketoimintaa pyörittää. Toisaalta todennäköistä kuitenkin on, että yhtiön johto on paremmin perillä yhtiön tilanteesta ja liiketoiminnasta, jolloin käsitykseni mukaan osakkeenomistajien kannattaa lähtökohtaisesti jättää päätöksenteko tältäkin osin johdolle.

Kokouskutsussa mainitut asiat pitäisi olla sillä tavalla kirjoitettu, että osakkeenomistajat pystyvät helposti arvioimaan, mitä kaikkea yhtiökokouksessa voidaan päättää. Toisin sanoen käsiteltävät asiat on mainittava kutsussa niin selvästi, että osakkeenomistajat ymmärtävät, mistä on kysymys. Tämä ei oikein anna tulkinta-apua kovinkaan paljon yksittäisissä tapauksissa, mutta toisaalta, kun päätettävien asioiden kirjo on niin valtava, lainsäädännössä parempaa ohjeistusta ei ole mahdollistakaan antaa.

Joitain tarkempia esimerkkejä löytyy oikeuskirjallisuudesta. Allan Huttusen (Osakeyhtiön yhtiökokouksesta, 1984) mukaan:

• kun päätetään liikkeen luovutuksesta, ei ole riittävää, että kokouskutsussa todetaan “sopimuksesta päättäminen”, vaan pitäisi todeta esim. “liikkeen luovuttaminen yhtiö X:lle”

• kun päätetään hallituksen palkkioiden korottamisesta, on riittävää todeta “hallituksen palkkioiden korottaminen”, tarkkaa määrää ei siis tarvitse mainita

• toimielinten jäsenten valintaan ei riitä, että kokouskutsussa mainitaan “vaalit”, vaan pitää mainita, minkä yhtiön elimen jäsenten vaalista on kyse

Yhtiökokouksessa voidaan kuitenkin tehdä vastaehdotuksia yhtiökokouksen kokouskutsun päätösehdotuksiin. Näistä vastaehdotuksista ei siis tarvitse mitenkään etukäteen ilmoittaa. Sen tulkinta, että onko kysymyksessä kutsussa mainitun asian vastaehdotus vai täysin uusi ehdotus, voi kuitenkin olla vaikeaa. Täysin uusista ehdotuksista ei siis voida tehdä päätöstä yhtiökokouksessa.

AA, VT Jonne Rantanen, jonne.rantanen@lakihhr.fi, puh. 050 409 3979

Koska Turku on riidattomasti Suomen hienoin kaupunki, keskityn seuraavaksi paikallisen tason ihmettelyyn tulevissa kirjoituksissani.

Varsinais-Suomessa, kuten toki pääkaupunkiseudullakin, uutiset nuorten tekemien väkivaltarikosten määrästä ovat olleet huolestuttavia. Lounais-Suomen poliisin tietoon tuli viime vuonna 450 pahoinpitelytapausta Varsinais-Suomessa, kun vuotta aikaisemmin eli 2020 vastaava luku oli 300.

Asianajajien näkökulmasta kasvu merkitsee vähintään kahden henkilötyövuoden lisääntymistä Lounais-Suomen alueella kun lasketaan, että sekä tekijä että uhri turvautuvat avustajaan ja että istuntojen välillä myös niihin valmistaudutaan.  

Yhteiskunnan kannalta merkitys näkyy turvattomuutena erityisesti lasten ja nuorten elämässä. Viime aikoina erityisenä uutena rikostyyppinä päätään ovat nostaneet alaikäisiin kohdistuvat ryöstönimikkeellä kirjatut rikokset. Nujakoinnin yhteydessä tai puhtaassa ryöstötarkoituksessa nuorelta/lapselta saatetaan viedä tänä päivänä jotakin hyvin arvokasta, kuten puhelin tai älyteknologiaa.

Y-sukupolvea (1980-1995 syntyneet) saattaa yllättää se, että Z-sukupolvella (1995-2000-luvun alku) on usein myös yllään huomattavan tai jopa järjettömän kallis vaatetus. Kun talvitakin hinta on yli tuhat euroa, sen sisällön ollessa ilmeisesti kanadalaista linnunhöyhentä, ja vyön tai kenkien hinta yli 500 euroa, puhutaan jo vaatteista, joilla on huomattavaa arvoa anastajalleen. Kouluissa vaatevarkaudet ovatkin aiheuttaneet merkittäviä haasteita. Ryöstösaalis nousee siis puhelimen ja kahden vaatekappaleen myötä jo yli 2000 euron helpostikin.

Tämä on kaikki uutta sukupolvelleni, jolle merkkivaate oli varmaankin enimmillään Leviksen farkut. Omani sain naapurin ystäväni isoveljeltä käytettyinä ja olin niistä aikanaan ylpeä, mutta rikoksen uhriksi joutumista ei tarvinnut niiden osalta Pansiossakaan pelätä.

Rikosoikeudessa laskelmoidaan sitä, että rangaistuksen oikea suhde rikoksen vakavuuteen ilmenee siitä, että rikos ei kannata rikoksen tekijän mielestä silloin, jos tämä rationaalisesti punnitsee rangaistuksen vakavuutta. Teorian mukaan tekijä punnitsee rikoksen hyötyä ja riskiä eli rangaistuksen vakavuutta ja päätyy sen tuloksena jättämään rikoksen tekemättä. Alaikäisenä tehdystä ensimmäisestä ryöstöstä seuraa ehdollinen vankeusrangaistus tai siihen rinnastuva nuorisorangaistus, toki törkeästä ryöstöstä myös vankeus on mahdollinen. Alaikäisten kohdalla tilanne lienee kuitenkin usein rikoksentekijällekin yllättävä, eli hetkessä syntynyt päähänpisto juosta kaljojen kanssa kaupasta myyjää tönäisten (ryöstö) tai muusta syystä alkaneen tappelun yhteydessä mukaan otettu toisen omaisuus, mistä saattaa niin ikään tulla syyte ryöstöstä. Usein kuitenkin alaikäisten kohdalla on puuttuvaa rikoksen harkinta, seuraamusten tunteminen taikka tietoisuus siitä, missä menee näpistyksen, varkauden ja ryöstön rajat. Tällöin elämänkokemuksen puute saattaa aiheuttaa ankaran nimikkeen täyttymisen lähes tavallisen hölmöilyn päätteeksi.

Turku on ryhtynyt toimiin. Kaupunki laatii keskusta-alueelle turvallisuussuunnitelmaa ja arki-iltoihin ja viikonloppuihin lisätään ammattilaisten jalkautumista lasten ja nuorten pariin. Näkyvä vartiointi toimii aina. Juuri moottoritiellä ajelin poliisin perässä noin 20 km ja kyllä oli ohituskaistalla rauhallista. Sama pätee kaupoissa näpistysten suhteen - kun asiakkaaseen otetaan kontakti, jää näpistysaie unholaan.

Riittävällä jalkautumisella voitaisiin saada lakimiehen työt vähentymään, mutta tämä koskee vain keskusta-aluetta. Vinkiksi jalkautujille, että lähialueiden suuret pysäköintialueet, koulujen ja päiväkotien pihat yms. ovat niitä paikkoja, joihin alaikäisten välienselvittelyt/tapaamiset vaikuttaa sovitun.

Jan Huovinen 045 8993303

Koska kaikki henkilöt eivät toimi liiketoiminnassa lain kirjaimen mukaisesti, on yhteiskunnalla tarpeen suojella muita liiketoiminnassa mukana olevia toimijoita ja liiketoiminnan toimimista yleisemminkin. Yksi keino liiketoiminnan suojelemiseksi on liiketoimintakielto. Sen tarkoitus on estää sopimattoman ja vahingollisen liiketoiminnan harjoittaminen sekä ylläpitää liiketoimintaan kohdistuvaa luottamusta.  Liiketoimintakielto on elinkeino-oikeudellinen turvaamistoimenpide, ei rikosoikeudellinen seuraamus, vaikka kiellon määräämiseen johtaa yleensä rikollinen toiminta ja kielto määrätään tavanomaisesti rikosoikeudenkäynnin yhteydessä. Talousrikosjutuissa onkin tavanomaista, että syyttäjät vaativat syytetyn määräämistä liiketoimintakieltoon. Tässä artikkelissa on tarkoitus hieman avata, mitä liiketoimintakiellolla tarkoitetaan.

Liiketoimintakieltoon määrättävällä henkilöllä on oltava yhteyksiä liiketoimintaan. Liiketoimintakieltoon voidaan määrätä ensinnäkin yksityinen elinkeinonharjoittaja, jolla on kirjanpitolaissa säädetty kirjanpitovelvollisuus. Toisekseen liiketoimintakielto voi tulla kyseeseen, jos henkilö on avoimen yhtiön yhtiömies, kommandiittiyhtiön vastuunalainen yhtiömies tai eurooppalaisen taloudellisen etuyhtymän henkilöjäsen. Kolmanneksi liiketoimintakieltoon voidaan määrätä yhteisön, esimerkiksi osakeyhtiön, hallituksen jäsen tai toimitusjohtaja taikka muussa siihen rinnastettava asemassa oleva henkilö. Neljänneksi liiketoimintakieltoon voidaan määrätä henkilö, joka tosiasiallisesti johtaa yhteisön tai säätiön taikka ulkomaisen sivuliikkeen toimintaa taikka hoitaa sen hallintoa.

Edellisessä kappaleessa mainittu henkilö voidaan määrätä liiketoimintakieltoon ensinnäkin, jos hän on liiketoiminnassa muusta kuin maksukyvyttömyydestä johtuvasta syystä olennaisesti laiminlyönyt siihen liittyviä lakisääteisiä velvollisuuksia. Arvioitaessa laiminlyöntien olennaisuutta on otettava huomioon erityisesti laiminlyöntien suunnitelmallisuus, kesto ja toistuvuus sekä laiminlyönneistä aiheutuneiden vahinkojen ja niillä tavoitellun taloudellisen hyödyn määrä.  Toisekseen kielto voidaan määrätä, mikäli henkilö on liiketoiminnassa syyllistynyt rikolliseen menettelyyn, jota ei voida pitää vähäisenä. Kahden tässä kappaleessa mainitun vaihtoehtoisen edellytyksen lisäksi edellytetään, että henkilön toimintaa on kokonaisuutena arvioiden pidettävä velkojien, sopimuskumppaneiden, julkisen talouden taikka terveen ja toimivan taloudellisen kilpailun kannalta vahingollisena. Erikseen on vielä säädetty, että jos henkilö on liiketoiminnassa tiettyihin rikoksiin, esimerkiksi ihmiskauppaan tai kiskonnan tapaiseen työsyrjintään, voidaan hänet määrätä liiketoimintakieltoon.

Jos henkilö määrätään liiketoimintakieltoon, hän ei lain mukaan saa:

1. “itse tai toista välikätenä käyttäen harjoittaa sellaista liiketoimintaa, josta kirjanpitolaissa on säädetty kirjanpitovelvollisuus;

2. olla avoimen yhtiön yhtiömiehenä tai kommandiittiyhtiön vastuunalaisena yhtiömiehenä taikka eurooppalaisen taloudellisen etuyhtymän henkilöjäsenenä;

3. olla yhteisön tai säätiön hallituksen jäsenenä, varajäsenenä, toimitusjohtajana taikka muussa niihin rinnastettavassa asemassa yhteisössä tai säätiössä;

4. itse tai toista välikätenä käyttäen tosiasiallisesti johtaa yhteisön tai säätiön taikka ulkomaisen sivuliikkeen toimintaa tai hoitaa sen hallintoa;

5. itse tai toista välikätenä käyttäen tehdä osakeyhtiön perustamissopimusta tai olla osuuskunnan perustajana;

6. hankkia itse taikka toista välikätenä käyttäen omistukseen tai sopimukseen perustuvaa määräysvaltaa liiketoimintaa harjoittavassa yhteisössä; taikka

7. harjoittaa Suomessa liiketoimintaa ulkomaille perustettua yhteisöä välikätenä käyttäen tai tosiasiallisesti johtaa sellaisen ulkomaille perustetun yhteisön toimintaa, joka harjoittaa liiketoimintaa Suomessa muuten kuin vähäisessä määrin eikä hankkia määräysvaltaa sellaisessa yhteisössä.”

Kokoavasti voidaan edellä liiketoimintakiellon sisällöstä kirjoitetusta todeta, että liiketoimintakielto rajoittaa merkittävästi kieltoon määrätyn toimeentulomahdollisuuksia ja käytännössä estää kieltoon määrätyn harjoittamasta minkäänlaista liiketoimintaa. Ainoastaan erityisistä syistä liiketoimintakieltoon voidaan määrätä poikkeuksia.

Liiketoimintakiellon määrää yleinen tuomioistuin, ensiasteena käräjäoikeus, syyttäjän vaatimuksesta. Liiketoimintakiellon kesto on kolmesta seitsemään vuotta. Pääsääntöisesti liiketoimintakielto tulee voimaan tuomioistuimen päätöksen julistamisesta tai antamisesta lukien, ja tuomioistuimen päätöstä on noudatettava muutoksenhausta huolimatta.

Poliisi valvoo liiketoimintakiellon noudattamista. Liiketoimintakiellon rikkominen on rikoksena rangaistavaa, ja siitä on tuomittava sakkoja tai vankeutta enintään kaksi vuotta.

Liiketoimintakielto voi rajoittaa merkittävästi kieltoon määrätyn toimeentulomahdollisuuksia. Oikeudenkäynnissä vaatimus liiketoimintakiellosta on siten merkityksellinen siinä missä rikosoikeudelliset seuraamukset ja yksityisoikeudelliset korvausvaatimuksetkin.

Roope Raunio, asianajaja

roope.raunio@lakihhr.fi

puh. 050 4910828

Artikkelisarjan edellisessä jaksossa pääsimme siihen pisteeseen, jossa käräjäoikeus on antanut ratkaisunsa. Ratkaisuun tyytymätön asianosainen voi hakea ratkaisuun muutosta valittamalla. Valittaminen on mahdollista tehdä ensisijaisesti joko hovioikeudelle tai ns. ennakkopäätösvalituksen korkeimmalle oikeudelle. Tässä artikkelissa keskitytään ensiksi mainittuun, sillä ennakkopäätösvalitus on varsin poikkeuksellinen tapa hakea muutosta.

Mikäli käräjäoikeuden ratkaisuun ei ole tyytyväinen, siihen on ilmoitettava tyytymättömyyttä viimeistään seitsemäntenä päivänä ratkaisun antamisesta lukien. Tyytymättömyyden ilmoitus voidaan tehdä joko suullisesti tai kirjallisesti asian ratkaisseelle tuomioistuimelle tai sen kansliaan. Mikäli tuomio annetaan heti istunnon päätteeksi, on ihan tavallista, että tyytymättömyyden ilmoitus tehdään välittömästi tuomioistuimelle, joka kirjaa sen pöytäkirjaan. Mikäli tuomio tulee taas ns. kansliatuomiona, tehdään tyytymättömyyden ilmoitus yleensä sähköpostin välityksellä käräjäoikeuden kansliaan.

Tyytymättömyyden ilmoitus on välttämätön ja ehdoton toimi muutoksenhakumahdollisuuden säilyttämiseksi. Mikäli tyytymättömyyttä ei ole lain vaatimalla tavalla tehty, ratkaisu tulee lainvoimaiseksi ja siihen ei enää voi valittamalla hakea muutosta. Tyytymättömyyden ilmoitus voidaan rajoittaa koskemaan myös vain osaa alioikeuden ratkaisusta, esimerkiksi rangaistuksen mittaamista. Tavallista kuitenkin on, että tyytymättömyyttä ilmoitetaan koko tuomiosta, jolloin muutoksenhakuun jää ”vapaammat kädet”.

Velvollisuus ilmoittaa tyytymättömyyttä koskee kaikkia asianosaisia eli niin syyttäjää, asianomistajaa kuin vastaajaakin. Toisaalta tyytymättömyyden ilmoitus ei sido mihinkään eikä aiheuta esimerkiksi kuluriskiä. Tästä syystä tyytymättömyyden ilmoitus on usein suotavaa tehdä, jos ei koe olevansa täysin tyytyväinen ratkaisuun.

Tyytymättömyyttä ilmoittanut asianosainen voi valittaa tuomiosta. Määräaika valitukselle on 30 päivää siitä päivästä, kun käräjäoikeus antoi ratkaisunsa. Valitus osoitetaan hovioikeudelle mutta se toimitetaan käräjäoikeuden kansliaan. Toisaalta jos asianosainen toimittaa valituksen erehdyksessä suoraan hovioikeudelle, siitä ei seuraa valituksen tutkimatta jättäminen, vaan hovioikeus toimittaa valituksen käräjäoikeudelle.

Valitusta koskeva määräaika on ehdoton. Siihen voi kuitenkin saada pyynnöstä lisäaikaa. Hakemus lisäajan myöntämisestä on tehtävä ennen alkuperäisen määräajan päättymistä. Mikäli valituksen jättää myöhässä, se jätetään tutkimatta. Etenkin laajemmissa rikosasioissa on tavallista, että valitukselle haetaan lisäaikaa.

Valituksen laatineen osapuolen vastapuoli voi tehdä vastavalituksen tyytymättömyyttä ilmoittamatta. Määräaika vastavalitukselle on kaksi viikkoa valittajalle asetetun määräajan päättymisestä. Myös vastavalitukselle on mahdollista saada lisäaikaa. Vastavalitus on siinä mielessä alisteinen suhteessa valitukselle, että jos valitus peruutetaan, raukeaa tai jätetään tutkimatta taikka valittajalle ei myönnetä jatkokäsittelylupaa, vastavalitus raukeaa. Vastavalitus ei kuitenkaan raukea, mikäli valitus peruutetaan vasta pääkäsittelyssä.

Valituskirjelmässä valittajan tulee yksilöidä valituksen sisältö, eli mihin käräjäoikeuden ratkaisuun haetaan muutosta ja millä perusteella. Valitus voi koskea vaikkapa sitä, että rikoksesta tuomittu henkilö ei katso ollenkaan syyllistyneensä rikokseen ja vaatii näin ollen hovioikeutta kumoamaan käräjäoikeuden tuomion. Toissijaisesti tuomittu voi vaatia, että mikäli hovioikeuskin katsoisi hänen syyllistyneen rikokseen, esimerkiksi tuomittua rangaistusta tai tuomittuja vahingonkorvauksia tulee joka tapauksessa lieventää. Valitus tulee perustella hyvin, erityisesti jos kyse on asiasta, johon tarvitaan jatkokäsittelylupa. Valituksen yhteydessä tulee myös esittää mahdollinen perusteltu pyyntö pääkäsittelyn toimittamisesta hovioikeudessa.

Jatkokäsittelylupa tarvitaan kaikissa riita-asioissa ja sellaisissa rikosasioissa, joissa tuomittu rangaistus on korkeintaan kahdeksan kuukautta vankeutta. Sillä, onko vankeus ehdotonta vai ehdollista, ei ole asian kannalta merkitystä. Myöskään asianomistaja tai syyttäjä ei tarvitse jatkokäsittelylupaa asiassa, jossa vastaaja on tuomittu yli kahdeksan kuukauden vankeuteen ja valitus koskee vastaajan syyksi luettua rikosta taikka vastaajalle tuomittua rangaistusta.

Allekirjoittaneen kokemuksen perusteella hovioikeudet myöntävät jatkokäsittelylupia jopa turhankin helposti. Kohtalaisen hyvin perustellulla valituksella sen saa lähes poikkeuksetta, vaikka valituksesta ei sinänsä ilmenisi mitään aihetta epäillä käräjäoikeuden ratkaisun oikeellisuutta. Hovioikeuden on mahdollista rajoittaa jatkokäsittelylupa koskemaan vain osaa käräjäoikeuden ratkaisusta.

Seuraavassa artikkelissa käydään läpi asian varsinainen käsittely hovioikeudessa sekä muutoksenhaku korkeimpaan oikeuteen. Ne oli oikeastaan tarkoitus käydä jo tässä artikkelissa, mutta tein maailmanennätyksen jaarittelussa, mistä syystä ei päästy kuin tähän asti. Koittakaa malttaa :D

Näin juhannuksen kynnyksellä sylkäistään vielä yksi artikkeli ulos.

Täsmennetään näin aluksi pari käsitettä. Tämä artikkeli on kirjoitettu osakkeenomistajan näkökulmasta. Tämä artikkeli ei siis koske esim. osakeyhtiön osakkeenomistajia hallituksen jäsenen ominaisuudessa. Asiamiehellä tarkoitetaan yleisemminkin sellaista valtuutettua henkilöä, joka toimii ja esiintyy päämiehensä puolesta siten, että päämies ei ole paikalla. Avustajalla puolestaan tarkoitetaan sellaista (valtuutettua henkilöä), joka avustaa päämiestään siten, että päämies on kuitenkin samanaikaisesti paikalla. Tälleen tiivistettynä.

Osakkeenomistaja saa aina käyttää oikeuttaan yhtiökokouksessa asiamiehen välityksellä. Tietty asiamiehellä pitää olla valtakirja taikka muu luotettava selvitys siitä, että hän on oikeutettu edustamaan osakkeenomistajaa. Asiamies voi olla asianajaja, mutta muutkin henkilöt tai vaikkapa yhtiötkin voivat toimia asiamiehenä, kunhan valtuutus on kunnossa. Osakkeenomistajalla tai tämän asiamiehelläkin voi olla yhtiökokouksessa myös avustaja. Avustajakin voi olla asianajaja tai muukin henkilö. Vajaavaltainen henkilö ei kuitenkaan voi toimia asiamiehenä, mutta avustajana vajaavaltainen voi toimia. Tietty vajaavaltaisen avustajan käyttämisen järkevyys voi olla kyseenalaista. Kaikkein huonoin tilanne on kuitenkin se, kun valitsee asiamiehekseen niin huonon asianajajan, että tämä asianajaja tarvitsee avustajakseen toisen osaavamman asianajajan. Eikun vielä huonompi tilanne taitaa olla se, että valitsee huonon asianajajan, joka valitsee avustajakseen vielä huonomman ja lisäksi vajaavaltaisen lakimiehen.

Oikeus käyttää asiamiestä tai avustajaa yhtiökokouksissa ovat oikeuksia, joita ei voi yhtiöjärjestyksessä rajoittaa. Osakassopimuksessa sen sijaan saattaisi osakkaita sitovasti olla määrättävissä, että asiamiestä tai avustajaa ei saa käyttää. Äkkiseltään mietittynä tällaisen sopimusmääräyksen rikkominen johtaisi osakassopimuksessa määriteltyihin sanktioihin, mutta kokouksessa olisi joka tapauksessa mahdollisuus käyttää asiamiestä tai avustajaa.

Varsinkin niissä tilanteissa, joissa osakkeenomistajat keskenään taikka osakkeenomistajat ja hallitus ovat riitaantuneita, saattaa olla järkevää miettiä asiamiehen tai avustajan käyttämistä käytännönkin näkökulmasta. Erityisesti pienemmissä osakeyhtiöissä, asianajajan käyttäminen asiamiehenä saattaa rauhoittaa keskustelua ja edistää sovinnollisuutta. Kuitenkin, jos yhtiökokoukseen täysin yllätyksellisesti raahataan asianajaja, saattaa se aiheuttaa epäilyksiä ja jopa vaikeuttaa päätöksentekoa. Suosittelen siis vähintään avoimuutta tässäkin tilanteessa. Jos joku haluaa täsmennyksen vähintään-sanan käytölle, niin suosittelen vähintään avoimuutta mutta myös joustavuutta ja elämänmyönteisyyttä.

Asianajajan käyttäminen maksaa enkä lähtökohtaisesti toimi osakkeenomistajan asiamiehenä tai avustajana pienempien osakeyhtiöiden riitaisissa yhtiökokouksissa, ellen pidä sitä ainoana mahdollisena keinona riitojen ratkaisemiseen. Jos siis haluatte todennäköisesti kieltävän vastauksen, niin tällaisessa tilanteessa kannattaa soitella nimenomaan minulle (sarkasmivaroitus ja juhannustervehdys).

AA, VT Jonne Rantanen

jonne.rantanen@lakihhr.fi

puh. 050 409 3979