Mielentilatutkimus ja välttely

Mielisairaiden henkilöiden tekemiä rikoksia on jo antiikin aikana käsitelty eri tavalla oikeusjärjestelmässä kuin syyntakeisten henkilöiden tekemiä rikoksia. Vastuun on jo tuolloin ajateltu sulkeutuvan pois rikoslain edessä, koska henkilöä, joka ei pysty kantamaan vastuuta teostaan, ei ajateltu voitavan rangaista. Eurooppalainen käsitys rikosvastuusta pohjautuu ajatukseen ihmisen vapaasta tahdosta – valintaan tehdä rikos tai olla sitä tekemättä. Rikoslain mukaan rangaistusvastuun edellytyksenä on, että rikosasian vastaaja on täyttänyt 15 vuotta ja on syyntakeinen.

Rikoslain 3 luvun 4 §:n 2 mom. mukaan tekijä on syyntakeeton, jos hän ei tekohetkellä kykene mielisairauden, syvän vajaamielisyyden taikka vakavan mielenterveyden tai tajunnan häiriön vuoksi ymmärtämään tekonsa tosiasiallista luonnetta tai oikeudenvastaisuutta taikka hänen kykynsä säädellä käyttäytymistään on sellaisesta syystä ratkaisevasti heikentynyt (syyntakeettomuus).

Syyntakeisuus määritetään syytetyn rikoksenteon hetken suhteen. Teon jälkeen tai ennen sitä tapahtuneilla muutoksilla syytetyn mielentilassa on näin vain toissijainen merkitys. Oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 37 §:n mukaan tuomioistuin voi määrätä rikosasian vastaajan mielentilan tutkittavaksi, jos

1)    tuomioistuin on todennut välituomiossaan vastaajan menetelleen syytteessä kuvatulla tavalla ja

2)    mielentilan tutkiminen on perusteltua ja

3)    vastaaja suostuu tutkimukseen tai hän on vangittuna tai häntä syytetään rikoksesta, josta voi seurata ankarampi rangaistus kuin vuosi vankeutta.

Tuomioistuin voi syyttäjän taikka rikoksesta epäillyn tai tämän edunvalvojan esityksestä määrätä epäillyn mielentilan tutkittavaksi jo esitutkinnan aikana tai ennen pääkäsittelyä, jos rikoksesta epäilty on tunnustanut syyllistyneensä rangaistavaksi säädettyyn tekoon tai jos mielentilatutkimuksen tarve on muutoin selvä.

Toisinaan mielentilatutkimukseen on hanka päästä ja toisinaan sitä myös vältellään. Hankaluuksia tutkimukseen pääsyyn voi esiintyä erityisesti esitutkinnan ollessa käynnissä esimerkiksi sellaisessa tilanteessa, jossa vastaaja kiistää teon tai vain osan siitä, jolloin tuomioistuin ei voi vielä todeta vastaajan menetelleen syytteessä kuvatulla tavalla. Se, että mielentilatutkimuksen tarve olisi lain pykälän mukaan muutoin selvä, edellyttää vahvaa näyttöä selvyydestä.  

Mielentilatutkimukseen joutumisen välttelyä voi esiintyä esimerkiksi silloin, jos rikos on vakava, muttei niin vakava, että siitä ei todennäköisesti seuraisi vaikkapa yli kolmen vuoden varsinaista istumisaikaa. Tällöin vekkulijuristi voi laskea päämiehensä kanssa, että tahdosta riippumattoman hoidon kesto Niuvanniemen sairaalassa, Vanhan Vaasan sairaalassa tai muussa oikeuspsykiatrisessa yksikössä voi koitua todennäköisesti pidemmäksi keskimääräisten hoitoaikojen ollessa reilusti yli viiden vuoden. Päämiehen ollessa aidosti hoidon tarpeessa, tällainen menettely ei luonnollisesti ole päämiehen lopullisen edun mukaista. Juristin kannattaisi laskelmissaan huomioida, ettei valtion mielisairaaloissa kuitenkaan pidetä sen pidempään kuin on tarve ja se, että vankila ei ole oikea paikka psyykkisesti sairaalle. Lisäksi usein jää ehkä huomioimatta, että myös vankeustuomion aikana saatetaan päätyä siihen ratkaisuun, ettei vankila ole oikea paikka psyykkisesti sairaalle vangille ja tuomion täytäntöönpano voidaan keskeyttää terveydellisillä syillä. Hoitojakso valtion mielisairaalassa saattaa alkaa vaikkapa vasta tuomion loppumetreillä vangin jo istuttua pari-kolme vuotta, ja kuten aina, hoidon kesto on ennalta määräämätön, toisin kuin tuomion. Saatetaan siis ajautua ojasta allikkoon. 

Se, että rikosvastuusta voi vapautua syyntakeettomuuden varjolla mahdollistaa teoriassa tämän mahdollisuuden hyväksikäytön teeskentelyn keinoin. Käytännössä tämä on kuitenkin Suomessa vaikeaa tai lähes mahdotonta. Mielentila tutkitaan psykiatrisessa sairaalassa, oikeuspsykiatrisessa yksikössä, jossa pääsääntöisesti on ympärivuorokauden läsnä terveydenhuoltohenkilökuntaa. Mielisairautta on mahdollista teeskennellä pitkäänkin, mutta usein terve ihminen lipsahtaa käyttäytymään ”normaalisti”, kun kenenkään ei pitänyt nähdä. Psykiatrisissa sairaaloissa tapahtuu ihmeitä, kuten parantumisia vaikeista fyysisistä vammoista, kun kenenkään ei olisi pitänyt nähdä.

Usein tilanne on sellainen, että rikoksentekohetkellä vallinnut mielenterveyden häiriö on ehtinyt väistyä tai saatu hoidolla väistymään siinä vaiheessa, kun mielentilaa tutkitaan. Tällöin tutkimuksessa tutkittavana voi olla tavallinen naapurin Matti, joka on hyvinkin voinut rikoksen teon hetkellä painia hengestään paholaista vastaan, kun todellisuudessa on surmannut naapurin lemmikin, naapurin tai läheisensä. Usein mielentilatutkimusta suoritettaessa psykoosin oireita lievittävää lääkitystä vähennetään, jotta saataisiin esille tutkittavan sairaudesta johtuva käyttäytyminen. Kuulostaa hurjalta ja epäeettiseltä, mutta ei se sitä täysin ole. Käytin termiä ”usein” juuri sen takia, että lääkityksen vähentämisessä huomioidaan luonnollisesti tutkittavan vointi ja hänen sekä muiden turvallisuus.