Muutoksenhausta yleisesti ja erikseen

Vaikka otsikko epäilemättä saikin monen lukijan kuolemaan tylsyyteen jo ennen tämänkertaisen artikkelimme avaamista, ei hätää! Tällä kertaa luvassa ei ole tavanomaista tylsää prosessioikeudellista jaarittelua muutoksenhakuoikeuden hienouksista ja siitä, mitä joku sata vuotta sitten syntynyt professori on joskus asiasta lausunut, vaan huomattavasti rennompaa pohdintaa. Ajattelin vuodattaa artikkeliini lähinnä puutteellisesti perusteltua ja populistista tilitystä siitä, miten typerästi muutoksenhakuoikeus Suomessa on joiltakin osin toteutettu.

Aloitetaanpas. Sekä riita- että rikosasioissahan (hallintomenettelyn jätän artikkelin ulkopuolelle) pääsääntö on se, että ensin asia käsitellään käräjäoikeudessa ja sitten käräjäoikeuden päätökseen tyytymätön voi hakea ratkaisuun muutosta hovioikeudesta. Nykyään muutoksenhakuun tarvitaan jatkokäsittelylupa (paitsi rikosasioissa, joissa tuomio on vähintään 8 kk vankeutta). Jatkokäsittelylupa tarvitaan lähtökohtaisesti kaikissa ja kaikenlaisissa asioissa, olipa esimerkiksi riita-asiassa intressi sitten euron tai sata miljoonaa euroa. Tähän asti ihan jees, tuo jatkokäsittelylupa oli tullessaan oikein tervetullut muutos.

Minulla ei ole käytössäni tutkimus- tai muutakaan dataa siitä, miten usein jatkokäsittelylupa yleensä myönnetään. Valitettavasti oma stetson-tuntumani kertoo, että sen saa etenkin täällä Varsinais-Suomessa varsin helposti ja varsin vähäpätöisiin asioihin. Tällä halutaan kaiketi turvata muutoksenhakuoikeus, ja kyllähän se siinä mielessä turvautuukin, että ainakaan minun urallani ei ole tainnut tulla vastaan yhtään juttua, jossa jatkokäsittelylupaa ei olisi myönnetty silloin kun sen saamiselle oikeasti ja selvästi on ollut perusteita. Toisaalta vastaan on tullut erittäin monta juttua, joissa jatkokäsittelylupa on myönnetty täysin mitättömään asiaan missä ei edes ole ollut oikeudellisesti tai näytöllisesti yhtään mitään epäselvää. Johonkinhan se raja on toki vedettävä ja jokainen tapaus on erilainen, mutta henkilökohtaisesti en yhtään pistäisi pahaksi, vaikka rajaa vedettäisiin hieman tiukempaan suuntaan. Toki asioiden meneminen hovioikeuteen asti lihottaa meidän juristien palkkioita, mutta yhteiskunnallisesta näkökulmasta (tai edes asianosaisen näkökulmasta) ei ole mitään järkeä, että hovioikeudesta käydään hakemassa vahvistus jo ennestään täysin selvälle käräjäoikeuden tuomiolle asiassa, jossa intressi tai rangaistus on täysin mitätön. Ja on semmoista aika tympeää prosessata edes avustajan ominaisuudessa, vaikka siitä palkkaa maksetaankin.

Varsinainen tilitykseni kohde kuitenkin koskee sitä, miten muutoksenhaku käytännössä toimii. Suomessa näet vahva ja lähes poikkeukseton lähtökohta on, että oikeudenkäynnin suullisuuden ja välittömyyden nimissä kaikki käräjäoikeudessa vastaan otettu henkilötodistelu otetaan hovioikeudessa uudestaan vastaan. Eli käytännössä siten, että jos jossakin poliisin pöydälle hautautuneessa rikosjutussa päästään käräjöimään vaikkapa kahden vuoden päästä tekohetkestä, rikosasiassa todistajana ollut silminnäkijä todistaa ensin käräjillä kahden vuoden päästä tekohetkestä ja sitten uudestaan hovioikeudessa vaikkapa kolmen ja puolen vuoden kuluttua itse tapahtumasta. Jokseenkin selvää lienee, etteivät ne muistikuvat tuossa välissä varsinaisesti parane. Vähän samankaltainen ongelma liittyy riita-asioihin: jos saat etevällä jurismilla ja silkalla oveluudella epärehellisen vastapuolen puhumaan itsensä pussiin tai muuten kiinni jostakin epätotuudesta, hän ei varmasti mene samaan lankaan enää hovioikeudessa, vaan on siihen mennessä keksinyt tavan selittää asian parhain päin. Ymmärtääkseni Ruotsissa on käytössä sellainen systeemi (asiaan perehtynyt korjatkoon jos olen väärässä), että hovioikeudessa ainoastaan käydään läpi käräjäoikeudessa esitetty henkilötodistelu esim. videonauhojen avulla ja arvioidaan sitä sitten parhain päin. Toimisi useimmissa tapauksissa huomattavasti paremmin myös täällä, ja säästäisi huomattavasti vaivaa ja kustannuksia.

Yllä olevassa artikkelissa on monilta osin oiottu mutkia enkä suosittele käyttämään sitä sellaisenaan lähdemateriaalina vaikkapa oikeustieteellisessä tutkimuksessa edes amk-tasolla, kuten artikkeleideni osalta joskus on kuulemma tehty (!) (:D).

Tapio Hokkanen

OTM, luvan saanut oikeudenkäyntiavustaja, julkinen kaupanvahvistaja

040 826 8326, tapio.hokkanen@lakihhr.fi