Oikeudenkäynti rikosasioissa osa 1: Esitutkinta
Tässä juttusarjassa tulen käymään läpi suomalaisen rikosprosessin rikoksesta epäillyn ja asianomistajan eli rikoksen uhrin näkökulmasta. Artikkelien tarkoitus on pyrkiä vastaamaan niihin kysymyksiin, joita tavalliselle kansalaiselle voi syntyä siinä tilanteessa, kun joutuu joko rikoksen uhriksi tai epäillyksi rikoksesta.
Rikosasia alkaa tyypillisesti siten, että joku tekee poliisille rikosilmoituksen. Tämä voi käytännössä tapahtua joko heti rikoksen jälkeen tai pitkänkin ajan, jopa vuosien kuluttua. Yleensä rikosilmoituksen tekee rikoksen uhri, mutta sellaisissa tilanteissa joissa poliisi on paikalla, rikosilmoituksen voi tehdä myös poliisi.
Kun rikosilmoitus on tehty, poliisi tutkii rikoksen eli toimittaa esitutkinnan. Jos poliisi katsoo, ettei tapahtuneen rikoksen tueksi ole mitään näyttöä (eli ei ole syytä epäillä rikosta), voi rikostutkinta loppua jo tässä vaiheessa.
Esitutkinnassa poliisi pyrkii hankkimaan rikoksesta tietoa eri tavoilla. Käytännössä tämä tarkoittaa asianosaisten (eli uhrin ja epäillyn) sekä todistajien kuulemista sekä teknisen näytön hankkimista.
Rikoksen uhrin näkökulmasta onkin tärkeää toimittaa poliisille kaikki asiaan liittyvä tieto mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Uhri eli asianomistaja ei yleensä tarvitse avustajaa vielä tässä vaiheessa etenkään lievemmissä rikoksissa, vaan poliisi tutkii rikoksen ja ohjeistaa asianomistajaa, millaista selvitystä tulisi toimittaa. Vakavammissa rikoksissa on kuitenkin syytä olla yhteydessä asianajajaan jo tässä vaiheessa, jotta asia tulee varmasti oikein selvitetyksi. Mikään ei toki estä asianomistajaa käyttämästä asianajajaa jo esitutkinnan alkuvaiheessa, mutta silloin on riskinä, että kustannukset jäävät itselle maksettavaksi, ellei syyttäjä nosta asiassa syytettä tai esitutkinta päätetään muusta syystä. Poikkeuksen tähän muodostavat vakavat henkeen ja terveyteen kohdistuvat rikokset sekä seksuaalirikokset, joihin on mahdollista saada asianomistajan oikeudenkäyntiavustaja. Silloin kustannukset jäävät valtion maksettavaksi, vaikka syytettä ei nostettaisikaan.
Rikoksesta epäillyn näkökulmasta on aivan vähäisiä rikoksia lukuunottamatta usein syytä kääntyä asianajajan puoleen jo esitutkinnan aikana, erityisesti silloin jos kiistää syyllistyneensä rikokseen. Sellaisissa rikoksissa, joiden osalta epäilty on pidätetty tai vangittu tai josta ei ole säädetty lievempää rangaistusta kuin neljä kuukautta vankeutta, on oikeus saada käräjäoikeuden määräämä puolustaja, jonka voi valita itse. Tällöin valtio vastaa puolustajan kustannuksista, joskin on mahdollista, että rikoksesta epäilty velvoitetaan korvaamaan ne takaisin valtiolle, jos hänet tuomitaan oikeudessa rikoksesta ja hänellä ei tulojensa puolesta olisi oikeutta oikeusapuun. Mikäli rikos ei olisi niin vakava, että puolustajan määräys tulisi kyseeseen, asiaan on mahdollista saada oikeusapua. Nykyään oikeusaputoimistot ovat niin ylikuormitettuja, että usein oikeusapupäätöksen yksityisen avustajan käyttämiseen saa rikoksesta epäiltynä jo esitutkintavaiheessa.
Varsinkin vakavampien rikosten osalta rikoksesta epäillyn on syytä hankkia avustaja (asianajaja) kuulusteluihin. Vaikka avustajan rooli kuulusteluissa on pitkälti passiivinen, pelkästään avustajan läsnäolo muuttaa usein poliisin toimintatapoja kuulusteluissa. Vaikka poliisit usein vakuuttavat rikoksesta epäillylle, ettei kuulustelukertomusten sanamuodolla olisi niin suurta merkitystä, totuus on täysin päinvastainen. Oikeudenkäynnissä kuulustelukertomuksia luetaan kuin piru raamattua, ja vähäisetkin ”ristiriidat” pyritään kääntämään syytetyn vahingoksi. Tästä syystä on ensiarvoisen tärkeää lukea kuulustelukertomus huolellisesti läpi ennen sen allekirjoittamista. Juuri tässä roolissa asiantunteva avustaja on paikallaan, hän saattaa kiinnittää huomiota sellaisiin vähäiseltäkin tuntuviin vääriin sanamuotoihin ja kirjauksiin, joilla voi aikanaan oikeudenkäynnissä olla suuri merkitys.
Tärkein muistisääntö rikoksesta epäillylle on se, ettei hän ole millään tavalla velvollinen edistämään oman syyllisyytensä selvittämistä. Tätä sanotaan itsekriminointisuojaksi. Näin ollen poliisin esittämiin kysymyksiin ei ole pakko vastata yhtään mitään (lukuun ottamatta oman henkilöllisyyden selvittämistä). Myös valehtelu on sinänsä täysin sallittua, kunhan ei saata ketään toista henkilöä valheellisesti syytteen vaaraan (on tosin syytä pitää mielessä, että valheesta ”kiinni jääminen” saattaa heikentää kertomuksen uskottavuutta muutenkin). Rikoksen oma-aloitteinen selvittäminen voidaan tietyissä tapauksissa ottaa huomioon tuomiota lieventävänä seikkana, mutta vaikutus Suomessa on erittäin vähäinen joitakin harvinaisia poikkeuksia lukuun ottamatta. Näin ollen en suosittele kenellekään epäselvän rikoksen tunnustamista ainakaan sillä perusteella, että sillä tavoin saisi lievemmän tuomion. Suomessa tuomitaan joka päivä lukemattomia henkilöitä pelkästään siitä syystä, että he ovat itse myöntäneet asian esitutkinnassa.
Varsinkin vakavammissa rikosasioissa esitutkinnassa kuullaan asianosaisia ja todistajia mahdollisesti useaan kertaan. Rikoksesta epäillyn ei ole pakko suostua kuulusteluihin ilman avustajaa eikä se ole suositeltavaakaan. Myös rikoksesta epäillyn on mahdollista toimittaa poliisille haluamaansa selvitystä asiassa ja vaatia tutkintatoimenpiteitä, vaikkapa jonkin henkilön kuulemista tai jonkin teknisen todistelun hankkimista.
Tiivistettynä edellä sanotusta voidaan todeta, että esitutkintavaiheessa epäillyn tarve avustajan käyttämiselle on yleensä suurempi kuin asianomistajan eli uhrin, lukuun ottamatta kaikista vakavimpia rikoksia.
Kun poliisi katsoo selvittäneensä rikosasiaa riittävästi, varataan asianosaisille (lieviä rikoksia lukuunottamatta) mahdollisuus lausua suoritetusta esitutkinnasta. Tätä kutsutaan loppulausunnoksi. Edelleen asianosaisella on mahdollisuus lausua käsityksensä suoritetusta esitutkinnasta ja syytekynnyksen ylittymisestä sekä tarvittaessa vaatia lisää tutkintatoimenpiteitä, vaikkapa jonkun todistajan kuulemista asian tiimoilta, mikäli katsoo tutkinnan olleen tavalla tai toisella puutteellinen. Toki tämä on mahdollista ja suotavaa myös esitutkinnan aikana.
Esitutkinnan päättyessä asiasta tehdään kirjallinen päätös, joka toimitetaan asianosaisille. Poliisi toimitttaa valmiin esitutkintapöytäkirjan syyttäjälle syyteharkintaan. Tästä lisää artikkelisarjan seuraavassa osassa.