Rikoslaki sisältää useita pykäliä, joissa käsitellään rangaistusasteikon lieventämistä taikka itse rangaistuksen lieventämistä sen asteikon sisällä.  

Rikoslain 6 luvun 6 §:n mukaan:

Rangaistuksen lieventämisperusteita ovat:

1) rikoksen tekemiseen vaikuttanut huomattava painostus, uhka tai muu sen kaltainen seikka;

2) rikokseen johtanut voimakas inhimillinen myötätunto taikka poikkeuksellinen ja äkkiarvaamaton houkutus, asianomistajan poikkeuksellisen suuri myötävaikutus tai muu vastaava seikka, joka on ollut omiaan heikentämään tekijän kykyä noudattaa lakia;

3) tekijän ja asianomistajan välillä saavutettu sovinto, tekijän muu pyrkimys estää tai poistaa rikoksensa vaikutuksia taikka hänen pyrkimyksensä edistää rikoksensa selvittämistä; ja

4) 8 §:n 1 ja 3 momentissa mainitut perusteet.

Rikoslain 6 luvun 8 a §:n mukaan

Rangaistus määrätään noudattaen lievennettyä rangaistusasteikkoa, jos tekijä on myötävaikuttanut rikoksensa selvittämiseen siten kuin oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 1 luvun 10 ja 10 a §:ssä ja 5 b luvussa sekä esitutkintalain 3 luvun 10 a §:ssä säädetään.

Määrättäessä rangaistusta 1 momentin nojalla tekijälle saa tuomita enintään kaksi kolmannesta rikoksesta säädetyn vankeus- tai sakkorangaistuksen enimmäismäärästä ja vähintään rikoksesta säädetyn rangaistuslajin vähimmäismäärän. Jos rikoksesta on säädetty ankarimmaksi rangaistukseksi vankeutta määräajaksi, tuomioistuin voi määrätä rangaistukseksi vankeuden sijasta sakkoa, jos siihen on erityisiä syitä.

Tuomiossa on ilmoitettava tuomitun rangaistuksen lisäksi myös, millaisen rangaistuksen tuomioistuin olisi tuominnut ilman edellä tarkoitettua myötävaikutusta.

Ensimmäisessä kappaleessa viitatut lainkohdat johtavat vahvasti viranomaisvetoisiin menettelyihin sanamuotonsa perusteella. Esimerkiksi esitutkintalain 3 luvun 10 a §:

Jos esitutkinnassa on saman henkilön tekemäksi epäiltyjä rikoksia kaksi tai useampi ja hän on tunnustamalla edistänyt yhden tai useamman epäillyn rikoksen selvittämistä, syyttäjä voi, jos hän katsoo sen perustelluksi ottaen huomioon asian laadun ja esitettävät vaatimukset, käsittelystä ilmeisesti aiheutuvat kustannukset ja siihen kuluva aika sekä muut seikat, tutkinnanjohtajan esityksestä määrätä, että esitutkintaa ei toimiteta kaikista rikoksista tai että esitutkinta näiden osalta lopetetaan.

Jos esitutkintaa rajoitetaan 1 momentin nojalla tunnustuksen perusteella, syyttäjä voi samalla tutkinnanjohtajan esityksestä sitoutua vaatimaan rangaistusta rikoslain 6 luvun 8 a §:ssä tarkoitetun lievennetyn rangaistusasteikon mukaisesti epäillystä rikoksesta, josta esitutkinta toimitetaan. Syyttäjä voi tehdä vastaavan sitoumuksen myös silloin, kun tutkittavana on yksi epäilty rikos, jonka selvittämistä rikoksesta epäilty on edistänyt tunnustamalla sen kokonaan tai olennaisilta osiltaan.

Tunnustamisella saadun hyödyn tulee lain mukaan olla varsin merkittävä, jotta se johtaisi siihen, että esitutkinnassa käynnistettäisiin menettely, jolla myöhemmin tuomioistuimessa saisi hyötyä tunnustamisesta siten, että rangaistusta mitattaisiin lievemmällä haitarilla. Viranomaisjohtoisesti kuitenkaan ei aivan niin usein päästä keskustelemaan lievennyksestä, kuin mitä voisi lakia lukemalla olettaa.

Käytännössä pääkäsittelyssä asiamies nostaa rangaistusseuraamuskeskustelussa esille sen, että päämies on esitutkinnassa tunnustanut tekosensa, ehkä pyrkinyt poistamaan teon seurauksia ja pyrkii selvittämään näin jälkikäteen, että tämä on helpottanut rikoksen selvitysprosessia. Lopuksi pyydetään vähintään menettelyn huomioon ottamista rangaistuksen mittaamisessa. Toisin sanoen pyritään liikkumaan kohti lievennetyn asteikon mukaan tuomittavan seuraamuksen lopputulosta rangaistuksen mittaamisen keinoin. Tällöin arvioinnin tekee käräjäoikeus, usein tosin syyttäjän kommentein asiasta. Syyttäjän huomiot voivat olla esimerkiksi, ettei tunnustaminen näin ilmiselvässä tapauksessa ole säästänyt yhteiskunnan resursseja taikka, että tunnustaminen on tehty turhan myöhään.

Lievennettyyn asteikkoon päästään kaiketi parhaiten käsiksi rikoksissa, joissa sinänsä syyllisyys ei jää selvittämättä, mutta syyllisyyden toteennäyttäminen vaatisi esimerkiksi usean vuoden kirjanpitoon perehtymistä. Tällöin asian esille ottaminen varsin varhaisessa vaiheessa rikostutkintaa johtaisi todennäköisimmin parhaaseen lopputulokseen.

Jos kuitenkin ajatellaan talousrikosten ulkopuolisessa viitekehyksessä kaikkia rikostyyppejä, niin parhaan nopan heiton saa aikaiseksi sillä, että syyllisyyden ollessa sitä luokkaa, että se tulee varmuudella esitutkinnan myötä esille, ryhtyy vahvaan yhteistyöhön ja katumiseen mahdollisimman varhain. Ensimmäisessä kuulustelussa mahdollisuudet ovat korkeimmat. Jollei aikaan saa lievennystä, niin voi saada ainakin ”tavanomaisessa” asteikossa alemman määrän päiväsakkoja tai istuttavaa. Käytännössä kokeneemmat konkarit osaavatkin laskea melko hyvin, milloin kiistäminen voi koitua kalliimmaksi myöntämistä, mikä näkyy myönnettyinä tekoina esitutkinnoissa.

Jan Huovinen, asianajaja 045 8993303

Turun Sanomat julkaisi 11.2.2023 artikkelin ”Kauppareissu meni painiksi, kun asiakas pysäytti myymälävarkaan Turussa – Taitava mies pisti rötöstelijän maahan ja nippuun”. Artikkelissa kauppias kertoo myymälävarkauksien määrän huomattavasta kasvusta sekä turhautumisesta oikeusjärjestelmän kyvyttömyyteen suojata kauppiaita. Osa kauppiaista on luopunut rikosilmoitusten tekemisestä myymälävarkaustapauksissa ja kauppiaat tuntevat pelkoa myyjien turvallisuuden puolesta. Oikeusjärjestelmään ollaan pettyneitä sen keinottomuuden vuoksi. Artikkelissa kysytään myös, voitaisiinko Suomessa mallintaa Ruotsin lainsäädännöstä lähestymiskielto yrittäjää vastaan.

Rikoslain 28 luvun 3 §:n mukaan näpistyksestä rikoksentekijä on tuomittava sakkoon. Myymälävarkauksissa erityisesti ruokakaupoissa kyse on pääsääntöisesti näpistyksestä. Toki, jos tekijä vastustaa kiinniottoa ja esimerkiksi juoksee edullisenkin tuotteen kanssa myyjää tönäisten ulos, muuttuu teko helposti ryöstöksi, mutta pysytään nyt tilanteissa, joissa kysymykseen tulee näpistys.

Jos sak­koa ei saa­da pe­ri­tyk­si ra­ha­na, se muun­ne­taan van­keu­dek­si. Muun­to­ran­gais­tuk­sen mää­rää kä­rä­jä­oi­keus, jon­ka is­tun­toon sa­ko­tet­tu on ni­me­no­maan tätä var­ten haas­tet­tu. Muun­to­ran­gais­tuk­sen pi­tuus mää­räy­tyy niin, että nel­jää mak­sa­mat­ta ole­vaa päi­vä­sak­koa vas­taa yh­den päi­vän van­keus.

Vankeudelta voi välttyä kuitenkin esimerkiksi velkajärjestelyn keinoin, mikäli sellainen myönnetään eli ryhtymällä suorittamaan sakkoja. Rikos velkaantumisen takana kuitenkin lähtökohtaisesti on este velkajärjestelylle ja kun kyseessä on rikoksia päivittäin tekevä näpistelijä, niin velkajärjestely tuskin tulee kyseeseen.

Vankeudelta voi välttyä todennäköisemmin siten, että saatuaan haasteen muuntorangaistuksen määräämistä koskevaan oikeudenkäyntiin, sakkoihin tuomittu suorittaa sakot.

Vielä vankeudelta voi sakon täytäntöönpanosta annetun lain 28 §:n mukaan välttyä oikeudenkäynnissä sakotetun:

1.     henkilökohtaisten olosuhteiden tai terveydentilan perusteella

2.     osallistumisen sosiaali- ja terveydenhuollon toimenpiteisiin perusteella

3.     muusta rikoksesta tuomitun vankeuden tai yhdyskuntaseuraamuksen perusteella

Jos ajatellaan, että sama henkilö A näpistelee vaikkapa kerran viikossa samassa kaupassa, ehtii näpistelijä näpistellä lähtökohtaisesti vähintään vuoden ehkä kaksikin ennen kuin nopeimmillaan kohtaa vankeusrangaistuksen uhan. Vaikka ensimmäiset sakot tuomittaisiin nopeastikin vaikkapa puolessa vuodessa, menevät ne tämän jälkeen ulosottoon ja sen jälkeen muuntorangaistusvaatimuksen käsittelyyn. Ja vielä tässä vaiheessa ulospääsyreittejä vankeudesta on useita.

On ymmärrettävää, että kauppiasta turhauttaa.

Useissa pienemmissäkin kaupoissa näkyy nykyisin vartijoita, jotka käyvät kaupassa satunnaisesti tai sovittuihin aikoihin. Vartioinnin tehokkain muoto on käsittääkseni ja kokemukseni mukaan näkyvä vartiointi. Näkyvä vartiointi voi toimia esimerkiksi siten, että vartija tervehtii ystävällisesti vakiasiakas A:ta hänen tullessaan kauppaan ja kysyy kuinka voi palvella. Mikäli A:n tarkoitus on toistuvasti näpistää B:n kaupasta ja hän saa muutaman kerran ystävällistä ja henkilökohtaista palvelua, tapahtuu tästä oppimiskokemuksena se, että näpistäminen muuttuu mahdottomaksi. Näin toimin usein itse aikanaan myymälävartijatehtävissä, sillä tavoitteena oli näpistysten ja varkauksien vähentyminen kohteessa, ei kiinniottojen suuri määrä.

Vartiointi maksaa ja kuten kauppias artikkelissa totesi, että hävikin kulut heijastuvat hintoihin, niin heijastuu niihin myös vartiointikulut. Niin ikään, kun automaattikassojen myötä ja muutoinkin kauppojen henkilöstömäärää vähennetään, muodostuu ongelmaksi myös se, ettei myyjät ehdi auttaa asiakkaita ja tehdä itseään näkyväksi myymälän puolella, jolloin näpistely helpottuu. Toisaalta olisi myös työturvallisuuden kannalta kyseenalaista, mikäli myyjiä ohjeistettaisiin ottamaan kontaktia myymälävarkaaksi tuntemaansa henkilöön, sillä tilanteeseen liittyy aina riski väkivallan uhasta.

Ongelmaan ei ole helppoa ratkaisua, mikäli ei lähdetä pohtimaan lainsäädännön kiristämistä sen osalta, että esimerkiksi toistuvia näpistyksiä alettaisiin mieltää varkauksina taikka siten, että muuntorangaistuskäytäntöä nopeutettaisiin. Vankiloiden kuormittaminen lyhyitä tuomioita istuvilla muuntorangaistusvangeilla muodostaa sitten taas oman taloudellisen rasitteensa, mikä ei ilmenisi ruokakaupan hinnoissa, mutta ilmenisi valtiontaloudessa.

Ruotsin lähestymiskieltomalli voisi tarjota helpotusta kauppiaan elämään. Lähestymiskiellon rikkomisesta voidaan tuomita myös vankeutta, jolloin jo saamistaan näpistelytuomioista piittaamaton näpistelijä saisi ikään kuin uuden pelotteen sakon rinnalle. Mutta mitä tapahtuisi, kun näpistelijä, jolla ei esimerkkiluontoisesti ole kulkuneuvoa eikä älypuhelinta, saisi lähestymiskiellon pienellä paikkakunnalla kaikkiin kauppoihin tai ainoaan kauppaan? Olisiko tilanne hänen kannaltaan edelleen inhimillinen, kun mistään ei voisi hankkia peruselintarvikkeita?

Turun Sanomien artikkelissa kerrotaan myös kauppiaiden luopuneen rangaistusvaatimusten esittämisestä näpistystapauksissa. Toisinaan vartijan työssä poliisin odottaminen kohteeseen voi kestää 30-60 minuuttia. On täysin ymmärrettävää, että näillä vasteajoilla esimerkiksi kauppiaan itse kiinniottaman näpistäjän kanssa ei ole ainakaan kustannustehokasta odotella virkavallan saapumista. Odottaminen on lisäksi piinaavaa ja riskialtista erityisesti, jos poliisi kaipaa kiinniotettua muiden asioiden selvittämiseksi. Tällöin pakeneminen on todennäköisempää.

Pitkällä juoksulla kauppiaiden kärsivällisyys olisi kuitenkin perusteltu edellä mainittujen seuraamusten toteuttamiseksi. Tästä seurannee kuitenkin kasvava tarve vartiointialan palveluille.

Jan Huovinen, asianajaja 045 8993303

Lomamatkan ajaksi lemmikkieläimelle hankitaan tavanomaisesti luotettu hoitopaikka taikka henkilö, joka käy päivittäin eläimen luona tarkistamassa tämän hyvinvoinnin ja antamassa lemmikille hoivaa ja huolenpitoa.

Hoitava taho on syytä valita tarkoin, sillä myös hoitavan tahon laiminlyönnit saattavat koitua omistajalle jopa rikosvastuun tasolle yltäväksi seuraamukseksi. 29.12.2022 Helsingin hovioikeus tuomitsi kissan omistaja A:n eläinsuojelurikoksesta päiväsakkorangaistukseen sekä eläintenpitokieltoon tapauksessa, jossa A:n matkan aikana kissa oli kuollut.

Rikoslain 17 luvun 14 §:n mukaan eläinsuojelurikoksesta tuomitaan muun ohella se, joka tahallaan tai törkeästä huolimattomuudesta pahoinpitelemällä, liiallisesti rasittamalla, jättämällä tarpeellista hoitoa tai ravintoa vaille tai muuten eläinsuojelulain tai sen nojalla annetun säännöksen vastaisesti kohtelee eläintä julmasti tai tarpeetonta kärsimystä, kipua tai tuskaa aiheuttaen. Eläinsuojelulain 5 §:n mukaan hoidossa olevaa eläintä ei saa jättää hoidotta tai hylätä. Eläinsuojeluasetuksen mukaan, jos hoidossa oleva eläin on ihmisen välittömässä valvonnassa tai tavoitettavissa, on eläimen kunto ja terveydentila sekä terveydentila tarkastettava vähintään kerran päivässä.

Tapauksessa A oli matkansa ajaksi jättänyt useamman kissansa hoitoon H:lle ja J:lle. Matkan aikana kissoista Tao oli kuollut. Todistaja T:n kirjallisesta kertomuksesta oli ilmennyt, että kissojen olosuhteita ei ollut tarkastettu päivittäin vaan ehkä muutaman kerran viikossa. Asiassa on selvitetty lisäksi, että kissan ruumis oli ollut useamman päivän paikallaan kuoleman jälkeen ja että kissojen jätöksiä on ollut kiinteistön sisällä ja verannalla ja että kissat ovat kärsineet ravinnon puutteesta.

Ratkaisun perusteluissa hovioikeus on todennut, ettei A olut edes väittänyt, että hän olisi ohjeistanut H:ta ja J:tä tarkistamaan kissojen olosuhteet päivittäin tai tietyin väliajoin, kuten edellä mainitussa eläinsuojeluasetuksessa edellytetään. A:n puolustuksena ei toiminut se, että hän oli kertomansa mukaan antanut H:lle ja J:lle listan 10 henkilöstä, joille he voisivat hoitajina soittaa varahenkilöinä.

A oli kertonut myös, että J oli lopettanut kissojen hoitamisen matkan aikana ja että yhteydenpidossa oli ollut ongelmia.

Tapauksessa oli kyse myös Helmi-kissasta, joka oli vapaana liikkuessaan tullut tiineeksi.

Olennaista on se, että tapauksessa nimenomaisesti A omistajana tuomittiin eläinsuojelurikoksesta, sillä hän oli törkeästä huolimattomuudesta jättämällä tarpeellista hoitoa ja ravintoa vaille tai muuten kohdellut eläimiä tarpeetonta kärsimystä, kipua tai tuskaa aiheuttaen ja jättämällä toimittamatta sairaan kissan eläinlääkäriin, sillä seurauksella, että kissa oli lopulta kuollut. A:n toiminnan ei katsottu olleen kuitenkaan tahallista, mikä on huomioitu rangaistuksessa, joka on ollut 60 päiväsakkoa. Lisäksi asiassa määrättiin eläintenpitokielto.

Tuomiosta on vielä mahdollisuus valittaa, mutta ajankohtaisesta hovioikeuden tuomiosta voidaan vetää vähintään kolme johtopäätöstä.  

1.     Eläimen hoitajaksi on syytä valita luotettava ja sellainen taho, joka tarvittaessa voi viedä sairaan eläimen lääkärille.

2.     Eläimen hoitajalle on selvitettävä lakien ja asetusten määrittämä vähimmäistaso hoidon sisällöstä ja ohjeistettava toimiminen niiden mukaan.

3.     Hoitajaan on oltava yhteydessä ja varmistuttava eläimen hyvinvoinnista myös matkan aikana eli hoitajaa on valvottava.

Jälkimmäisin kohta on nähdäkseni mielenkiintoisin. Ei sillä, etteikö suurin osa lemmikin omistajista näin menettelisi. Oman kokemukseni mukaan sen mitä olen toisten lemmikkejä hoitanut, on selkeä oletus, että päivittäin lemmikistä lähetetään söpöinä ja lukuisina kuvaviesteinä myös terveisiä, joilla helpotetaan omistajien kaipuuta lemmikkiä kohtaan. Joskus videoita.  

Vastuu näyttäisi kuitenkin tiukimmillaan olevan sellainen, että päivittäin olisi syytäkin soittaa ja varmistua siitä, lemmikki on ravittu ja tarkastettu hyvinvointinsa osalta eli omistajan valvontavastuusta hoitajaa kohtaan. Tästä toki saa myös velvoittavan perusteen häiriköidä päivittäin lemmikin hoitajaa ja vaatia söpöjä kuvia ehkäpä varmimmin ruokailutilanteista.

Jan Huovinen, asianajaja 045 8993303