Katujengit puhuttavat ja Ruotsin tielle etenemisen pelko pitää aiheen kuumana, joten tarkastelen asiaa hieman artikkelitasollakin.  Katselen ensin hieman Edilexin artikkelia asiasta ja pohdin sen jälkeen vapaammin.

HTM väitöskirjatutkija Marko Forssin tutkimuksessa tulkitaan ja systematisoidaan katujengi-ilmiön soveltumista rikoslain 6 luvun 5 §:n 2 momentin mukaiseen järjestäytyneen rikollisryhmän määritelmään. Tutkimuskysymyksenä on käytetty tiivistetysti seuraavaa: soveltuuko katujengi-ilmiö RL6:5.2:n mukaisen järjestäytyneen rikollisryhmän määritelmän tunnusmerkistöön. Mitä ”katujengi” ja siihen liittyvä rikollinen toiminta tarkoittavat? Jukka Savolainen on kirjoittanut kaikille avoimen uutisen aiheesta, joka löytyy osoitteesta https://www.edilex.fi/uutiset/88533 .

Annan vahvan suosituksen edellä mainitun uutisoinnin lukemiseen, sillä Jukka Savolaisen kirjoittama teksti oli siinä mielestäni varsin priimaa.

Katujengejä on Suomessa noin 10 kappaletta ja jäseniä sekä jengeihin liittyviä henkilöitä 260. Järjestäytyneitä rikollisryhmiä on arviolta Suomessa noin 100 ja niihin liittyviä henkilöitä noin 1000. Nuorisorikollisuus on ilmiönä edeltäviä laajempi, sillä vuonna 2022 alaikäisiä epäiltyjä on ollut/oli yli 30 000.

Rikoslakimme ei määrittele katujengiä ja termin sisällön määritelmä kansan keskuudessa perustunee poliisin hallinnolliseen määritelmään – tähänhän toki uutisointikin pohjautuu. Tarkennettuna uutisointi luonnollisesti keskittyy katujengien tekemiin rikoksiin, ei esimerkiksi siihen, että V-Blokin jäsen teki hyvän rap-kappaleen tms.

Suomessa tiettävästi kahden katujengin on katsottu täyttävän vielä vailla lainvoimaa olevien alioikeuksien ratkaisujen perusteella järjestäytyneen rikollisryhmän tunnusmerkistön. Tällöin seikka siis toimii rangaistuksen koventamisperusteena.

Katujengi-ilmiötä on Forsin tutkimuksessa tarkasteltu viittä osatekijää vasten:

1.     ryhmän koko

2.     jäsentyneisyys

3.     yhteistuumaisuus

4.     rikollisuus

5.     koossapysymisaika

Katson, että viiden kohdan lista on valittu hyvin. Asianajajatyön kentällä nimittäin näkee jo jonkin verran tapauksia, joissa hätiköidysti voitaisiin puhua katujengi-nimityksin, mutta oltaisiin melko hakoteillä, sillä kyse tosiasiallisesti vaikuttaa olevan nuorten tavanomaisesta säheltämisestä ja koheltamisesta, johon liittyy vaikkapa yhdistävä lähiö kaupungista sekä käsimerkit, mutta ei minkäänlaista jäsentyneisyyttä taikka yhteistuumaisuutta. Tällöin esimerkiksi Turussa kokonaisen lähiön hallinta ei liene pelkästään käsimerkein ja huuteluin hyppysissä ja Saramäkeen ajautuminen ei johda muuhun kuin epätoivoon, toisin sanoen siviilissä kovat huutelijat tyypillisesti vankeudessa muuttuvat hyvin nöyriksi ja kuuliaisiksi koulupojiksi, ainakin sen perusteella, mitä 8 vuoden aikana Psykiatrisen Vankisairaalan sisällä tuli nähdyksi. On siis nähdäkseni oikein, että katujengiin kuuluminen edellyttää muutakin kuin sosiaalisen median pullistelua.

Kokonaisarvostelussa tulee hakea tukea koventamisperusteen justifiointiperusteista, joita ovat suuri ja pitkäaikainen rikosten tekemiseen liittyvä potentiaali, ryhmän rikollista toimintaa yksilöön verrattuna vahvistava rooli, jäsenten erityisosaaminen, suunnitelmallisuus ja rikosten selvittämisen vaikeuttamiskyky.

Olisiko Suomessa aihetta kriminalisoida alle 18-vuotiaiden rekrytoiminen katujengiin tai järjestäytyneeseen rikollisryhmään Ruotsin mallin mukaisesti, kysytään artikkelissa. Vastaus lienee helppo kyllä.

Suomalaisissa katujengeissä ei ole havaittu tiukkoja hierarkioita taikka käskyjärjestelmiä, missä jengit eroavat kaiketi esimerkiksi prosenttikerhoista. Määritelmällisesti kuitenkin Savolaisen uutisen mukaan se, että katujengi kykenee rikollista toimintaa koskevaan päätöksentekoon ja ryhtymään päätösten toteuttamiseen joko johtohahmon käskyjen mukaisesti tai kollektiivisesti. Jäsentyneisyyttä voisi ilmentää jengin nimen lisäksi tunnukset, gangstarap-musiikki, sosiaalisen median vaikuttaminen, käsimerkit, tiettyyn alueeseen kiinnittyminen ja muut yhtenäisyyttä jengissä ilmentävät tekijät, jotka auttavat rikollisen toiminnan suorittamista.

Suhtautuisin varovaisesti musiikin sotkemiseen katujengin tunnusmerkistöön, muilta osin ehkä edellisenallekirjoittaen. On toki tiedossa joitakin kappaleita, joissa nimenomaisesti on kohdennettu sanoitukset A-jengiltä B-jengiä kohtaan ja tämän jälkeen toimittu mahdollisesti jossain määrin sanoitusten mukaan, mutta on tärkeää huomata, ettei kokonaista musiikkigenreä tällä perusteella tule leimata. Aikanaan 90-luvulla death ja black-metal yritettiin kovasti yhdistää satanismiin ja saatananpalvontaan ja oltiin kovastikin huolissaan, mutta varsin aiheetta. Uskoisin, että yksittäiset kappaleet, jotka tulevaisuudessa voidaan kuunnella osana todistusaineistoa, jäävät hyvin vähäisiksi. Ganstarap ja black-metal han ovat kovasti samanlaisia – tunteenpurun kanavia, kuten muukin musiikki.

Aseen hallussa pitäminen julkisella paikalla on herättänyt keskustelua siitä, pitäisikö rangaistusten olla lähtökohtaisesti ankarampia. Kansa pitänee ankarampaa rangaistusta perusteltuna, kuten Forsskin tekee. Mielipiteeseen on helppo yhtyä Ruotsin tien välttämiseksi. Lain kiristämisellä lähetetään vahva viesti niille, jotka aseistautua aikovat. Toki kääntöpuolena on aina jotain, tässä ensiarviona se, että asetta kantava entistä todennäköisemmin pakenee virkavaltaa ja tässä yhteydessä mahdollisesti tekee jotain typerää aseellaan eli toisin sanoen voidaan olettaa aikojen kovenevan.

Edilexin artikkelissa lähdetään varsin hyvin perusteluin sille kannalle, että katujengitoimintaan liittyvää rikollisuutta ei tulisi välttämättä määrätä omaksi koventamisperusteeksi lainsäädäntöön erityisesti nykyisen oikeuskäytännön valossa. Pohdinta ja perustelut sille vaikuttavat järkeviltä. Seuraukset voisivat olla sellaiset, joissa koventamisperustetta sovellettaisiin lievemmin kuin järjestäytyneen rikollisuuden kohdalla ja toisaalta sääntelyllä voitaisiin ulottaa vähemmän haitallisia katujengejä koventamisperusteen piiriin.

Selvisikö kukaan yli 80-vuotias näin pitkälle artikkelissa? Isäni, joka syntyi vuonna 1938, oli katujengiläinen. Kuulemma 40-luvun lopulla tämä oli varsin yleistä, sillä orpolapsia oli paljon ja heidän perään katsoivat hieman kaukaiset sukulaiset, jos hekään, ja lapset sekä nuoret liikkuivat kovasti keskenään. Isäni vanhempansa menettäneenä kuului näihin, jotka rakensivat pommeja tehdäkseen ilkeyttä, omien sanojensa mukaan räjäyttääkseen poliisilaitoksen sekä muita kolttosia. Isälläni tarinoiden mukaan oli myös kätketty revolveri ja sen lisäksi hän teki jotain huomattavasi rajumpaa noin 8-10-vuotiaana. Kahvi oli tuolloin kuulemma arvokasta ja kortilla. Isäni jengiläisineen lahjoi kahvipapusäkkejä kantaneita merimiehiä siten, että papusäkkeihin saatiin pienet viillot, joista tippui tavallista enemmän papuja maahan. Katujengiläiset sitten keräsivät nämä pavut ja myivät niitä pienissä pussukoissa asiakkailleen. Toiminnassa oli näin ollen järjestäytyneisyyttä, yhteinen tavoite, lahjontaa, jengin yhtenäisyyttä sekä ainakin tovin koossapysynyt porukka. Jos joku olisi ymmärtänyt tuolloin antaa biitin ja toinen sanat, niin olisivat saaneet myös ganstarap-musiikin osaksi keitosta. Tarinan opetus on se, että vaikka lainsäädäntöä on kiristettävä ja kaikin mahdollisin keinoin Ruotsin tie vältettävä esimerkiksi poliisin resurssien turvaamisella, on aina muistettava myös maalaisjärki. Maalaisjärki voisi olla siis se, että usein tyhjät tynnyrit kolisevat eniten  katujengeissä siis eniten käsimerkkejä ja aluerapbiisejä tahkoavat eivät ehkä olisi suurimpia tekijöitä rikolliskentällä, vaan todellisuudessa suurinta järjestäytynyttä rikollistoimintaa pyörittävä taho omaisi sen ymmärryksen, että jättäisi nämä tunnusmerkit pois ja ikään kuin parantaisi mahdollisuuksiaan olla jäämättä kiinni?

Jan Huovinen, asianajaja 045 8993303

Korkein oikeus antoi 20.10.2023 ratkaisun tapauksessa, jossa A oli tilannut Ruotsista 40 rasiaa nikotiininuuskaa, yhteensä 840 pussia, vahvuudeltaan yli 4 mg/annospussi. Syyttäjä katsoi tapauksessa A:n syyllistyneen ensisijaisesti salakuljetukseen ja hovioikeudesta alkaen toissijaisesti lääkeainerikokseen. Korkein oikeus otti ratkaisussaan kantaa erityisesti siihen, onko kyse lääkeaineesta. Käräjäoikeus oli tuominnut A:n salakuljetuksesta ja hovioikeus lääkerikoksesta, toisin kuin korkein oikeus, joka hylkäsi syytteen.

Tapaukseen löyhän aasinsillan luo myös korkeimman hallinto-oikeuden linjaus aiemmassa asiassa.. Korkein hallinto-oikeus on ratkaisussa 2021:146 (2512/2/19 22.10.2021) katsonut:

Korkein hallinto-oikeus totesi viitaten lääkkeen määrittelemistä koskeviin kansallisiin säännöksiin sekä unionin tuomioistuimen oikeuskäytäntöön, että kukin tuote oli määriteltävä lääkkeeksi tapauskohtaisesti toimivaltaisen viranomaisen tekemällä valituskelpoisella päätöksellä. Nyt kysymyksessä oleva Kannaway-hamppuöljy ei ollut lääkeluettelossa mainittu lääkeaine eikä Tulli ollut asiassa esittänyt tai edes väittänyt, että Kannaway-hamppuöljystä tai sitä vastaavasta tuotteesta olisi tehty lääkeluokittelupäätös. Asiassa annettuja Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimean lausuntoja ei ollut pidettävä tällaisena päätöksenä.

Koska Tullin haltuunottopäätös oli kohdistunut tuotteeseen, jota ei ollut luokiteltu lääkkeeksi, tuotteen haltuunotolle ei ollut päätöksessä mainittuja lääkelainsäädännöstä johtuvia perusteita. Hallinto-oikeuden ja Tullin päätökset kumottiin.

Korkein hallinto-oikeus katsoi näin ollen, ettei ilman viranomaisen päätöstä tuotteen lääkeluonteesta voida tehdä liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä Tullissa.

Nyt korkein oikeus arvioi Fimean avustuksella nikotiinipusseihin liittyen seuraavaa ratkaisunsa perusteluissa:

24. Korkein oikeus katsoo, huomioon ottaen myös Fimean asiantuntijalausunto, ettei asiassa ole selvitystä siitä, että kysymyksessä olevia valmisteita olisi markkinoitu lääkkeenä, ja ettei näitä valmisteita hankkivan kuluttajan voida ajatella muunkaan käytettävissä olevan tiedon perusteella mieltävän valmisteita lääkkeiksi. Mainittuja valmisteita ei siten voida pitää lääkkeinä niiden esitystavan perusteella.

25. Vaikutukseen perustuvan arvioinnin osalta Korkein oikeus toteaa, että sovellettaessa lääkelain 3 §:ää edellä kohdassa 14 lausutuin tavoin unionin oikeuden mukaisesti lääkkeen määritelmän piiriin eivät kuulu aineet, joista aiheutuvat vaikutukset rajoittuvat pelkästään elintoimintojen muuttamiseen ilman, että niistä voi aiheutua välittömiä tai välillisiä hyödyllisiä vaikutuksia ihmisten terveydelle, joita käytetään ainoastaan humalatilan aikaansaamiseksi ja jotka näin ollen ovat ihmisten terveydelle haitallisia. Unionin tuomioistuin on todennut, että sillä seikalla, että kyseessä olevien aineiden myynti välttyy kaikilta rikosoikeudellisilta toimenpiteiltä, ei voida kyseenalaistaa edellä mainittua johtopäätöstä (tuomio 10.7.2014 Markus D. ja G., 48 kohta).

26. Fimean asiantuntijalausunnosta ilmenee, että nyt kysymyksessä olevilla jonkin verran alle 6 milligrammaa nikotiinia annosyksikössä sisältävillä ja siten myyntiluvallisia nikotiinilääkevalmisteita voimakkaammilla valmisteilla ei ole selvitetty olevan terveydelle hyödyllisiä vaikutuksia ja vaikutukset rajautuvat lähinnä nikotiinin terveydelle haitallisiin taikka päihdyttäviin vaikutuksiin. Suomessa ei ole eikä myöskään ole ollut myyntilupaa yhdellekään suuonteloon annettavalle yli 4 milligrammaa kerta-annoksena vapauttavalle nikotiinikorvaushoitovalmisteelle. Kysymyksessä olevien nikotiininuuskavalmisteiden lääkeluonteen arvioinnissa merkitystä ei ole siten sillä, että tiettyjä enintään 4 milligrammaa sisältäviä nikotiinivalmisteita on myös myyntiluvallisesti tarkoitettu nikotiiniriippuvuuden hoitoon.

27. Korkein oikeus katsoo asiassa esitetyn selvityksen perusteella, että kysymyksessä olevien nikotiinivalmisteiden vaikutukset kohdistuvat elintoimintojen muuttamiseen ilman, että niistä voi aiheutua välittömiä tai välillisiä hyödyllisiä vaikutuksia ihmisten terveydelle. Kysymyksessä olevia nikotiininuuskavalmisteita käytetään päihtymistarkoituksiin, ja niitä on pidettävä ihmisten terveydelle haitallisina. Nyt käytettävissä olevan tiedon perusteella kysymyksessä olevia Skruf Super White #2 ja Nordic Spirit Spearmint Intense -nikotiininuuskavalmisteita ei ole pidettävä lääkkeinä myöskään niiden vaikutusten perusteella.

Johtopäätöksiä ratkaisuista voidaan tehdä, mutta ei laventavasti. Asiassa ei saada tulkintatukea sille, että korkein oikeus sen enempää kuin aiemmin korkein hallinto-oikeuskaan olisi todennut, että Suomessa kiellettyjä tuotteita saisi maahan vapaasti tuoda jatkossakin ja pysyvästi. Oikeellisempi johtopäätös on se, ettei nikotiinivalmisteiden tuonnilla syyllisty ainakaan lääkeainerikokseen ennen kuin viranomainen tekee asiassa luokituksen, joka on sisällöltään riittävän selkeä. Fimea ei näyttäisi siis nyt annettujen lausumiensa perusteella nikotiinipussien osalta tällaista luokittelua kannattavan. Ehkä olennaisempi kysymys on se, onko päätöksellä tarkoitus ohjata tupakkalainsäädännön uudistamista, jolloin raja nikotiinituotteiden pitoisuudelle voitaisiin sisällyttää sinne, kuten esimerkiksi sähkösavukkeen nesteen nikotiinimäärä (max 20 mg/ml).

Tupakkalain 58 §:n mukaan tupakkatuotteiden, sähkösavukkeiden, nikotiininesteiden ja poltettavaksi tarkoitettujen kasviperäisten tuotteiden rajat ylittävä etämyynti on kielletty. 63 §:n mukaan purutupakkaa, nenänuuskaa ja suussa käytettäväksi tarkoitettua tupakkaa ei saa tuoda maahan. Maahantuontikielto koskee myös tällaisten tupakkatuotteiden hankkimista ja vastaanottamista postitse tai muulla vastaavalla tavalla Suomen ulkopuolelta. Sen estämättä, mitä 1 momentissa säädetään, yksityishenkilö saa omaa henkilökohtaista käyttöään varten tuoda mukanaan maahan yhteensä enintään 1 000 grammaa 1 momentissa tarkoitettuja tupakkatuotteita kalenterivuorokaudessa. Ongelma näyttäisi siis olevan siinä, että tupakkalakiin on päädytty sisällyttämään tähän mennessä tupakkaa sisältämätön sähkötupakka nikotiininsa vuoksi, mutta samaa ei ole tehty nikotiinipusseille toisin kuin nuuskalle. Nikotiinipussit ovat jääneet siis lain ulkopuolelle ja näin edelleen välitilaan odottamaan lainsäätäjän ja viranomaisen ratkaisuja.

Jan Huovinen, asianajaja 045 8993303