Huoltajuusriidat voivat käydä kukkarolle ilman oikeusapua

 

Huoltajuusriidoissa pääsääntöisesti osapuolet eli huollosta tai tapaamisoikeudesta riitelevät vanhemmat maksavat kumpikin itse omat oikeudenkäyntikulunsa.

 

Oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 2 §:n mukaan asioissa, joissa sovinto ei ole sallittu, asianosaiset vastaavat itse oikeudenkäyntikuluistaan, jollei ole erityistä syytä velvoittaa asianosaista korvaamaan osaksi tai kokonaan vastapuolensa oikeudenkäyntikulut. Päinvastaisesti oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 1 §:n mukaan hävinnyt osapuoli on velvollinen korvaamaan vastapuolensa kohtuulliset oikeudenkäyntikulut. Huoltajuusriidoissa  on elementtejä dispositiivisuudesta sekä indispositiivisuudesta eli ne ovat osin sellaisia, joista osapuolet voivat sopia asiansa sovinnolla, mutta jälkimmäisen osalta toisaalta sellaisia, jossa tuomioistuin arvioi lapsen edun toteutumista ja esimerkiksi sovintoa tehtäessä lapsen edun näkökulmasta arvioiden, onko osapuolten suunnittelema sovinto hyväksyttävissä. Oikeudenkäyntikuluja koskevat ratkaisut noudattavat kuitenkin pääsääntöisesti linjaa siitä, että ilman erityistä syytä kumpikin osapuoli pitää kulut vahinkonaan. Toki poikkeuksiakin on ja ohjaavaa oikeuskäytäntöä on saatu myös korkeimmasta oikeudesta, kuten ratkaisussa KKO 2006:106, jossa hakemuksen peruuttaminen johti siihen, että oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 7 §:n perusteella hakemuksensa peruuttanut vanhempi joutui korvaamaan vastapuolen oikeudenkäyntikulut.

 

Huoltajuusoikeudenkäynnin hinta on usein korkea, puhutaan vähintään useista tuhansista, toisinaan 10 000 euron molemmin puolin liikkuvista lopullisista kuluista osapuolta kohti riippuen tuntiveloitusperusteesta sekä osapuolten riitaisuuden asteesta sekä näytön määrästä, sekä luonnollisesti siitä, valitetaanko käräjäoikeuden ratkaisusta. Kustannuksia syntyy laajasta todistelusta sekä siitä, että istuntoja on usein useita ja ne kestävät pitkään.

 

Huoltajuuskiistoja useamman hoitanut asianajaja pyrkii usein rajaamaan aiheetonta todistelua jo toimeksiannon alussa eli hakemusta laadittaessa tai siihen vastattaessa, sillä monesti kyse on vanhempien välisistä tekstiviesteistä, jotka liittyvät toisen vanhemman luonteen pahuuden osoittamiseen, jolla usein on hyvin vähän tekemistä sen suhteen, minkälainen vanhempi on lapselleen. Jo tällä toimella säästetään huomattavia summia, sillä mainitun kaltainen todistelun aloittaminen laukaisee yleensä vastaavan vastareaktion, jolloin molempien osapuolten kulut nousevat. Sama koskee usean henkilötodistajan nimeämistä.

 

Aloittaessaan täysin aiheettoman huoltajuuskiistan esimerkiksi heti edellisen päätyttyä, ottaa hakemuksen jättäjä ainakin potentiaalisesti siis noin 20 000 euron taloudellisen riskin kannettavakseen, mikäli asiassa käydään oikeudenkäynnin kaikki vaiheet, tavallisimmin:

 

1. hakemus

2. mahdollinen FOLLO-sovittelu tuomioistuimessa

3. valmisteluistunto ja väliaikaismääräyksen käsittely

4. jatkettu valmistelu ja pääkäsittely.

 

Riski käy siis kukkarolle.

 

Suomessa on todennäköisesti yksi maailman kattavimmista oikeusapujärjestelmistä. Mikäli hakijan käytettävissä olevat varat jäävät kulujen jälkeen alle 600 euron, saa hän maksuttoman oikeusavustajan. Suomessa vielä siten, että avustajankin saa valita itse. Tällöin oikeusapua saava osapuoli voi riidellä huoltajuusasiassa ilman kuluja ja usein myös ilman pelkoa tai vähäisellä pelolla vastapuolen kuluista, kunhan hakemus ei ole aivan aiheeton. Järjestelmä luo kuitenkin inhottavan seurauksen vastapuolelle, jonka tulot ovat esimerkiksi 3000 euron luokkaa ja joka ei tulojensa vuoksi saa oikeusapua. Tällöin mainitusta palkasta on suoritettava täysimääräisesti omat asianajokulut pääsäännön mukaan huolimatta siitä, että itse olisi ollut asiassa sovinnollisempi osapuoli ja kaikin puolin hyvä vanhempi.

 

Monesti vähätuloinen, mutta riitaisa vanhempi voi aiheuttaa hyvin merkittäviä taloudellisia menetyksiä enemmän ansaitsevalle entiselle puolisolleen, jolloin tilanne voi tuntua hyvin epäreilulta myös tämän vuoksi. Mainitusta 3000 euron kuukausiansiosta lohkeaa pitkän aikaa merkittävä osa vaikkapa vain 10 000 euron kuluerään.

 

Oikeusturvavakuutukset korvaavat äärettömän harvoin huoltajuusoikeudenkäyntejä.

 

Järjestelmämme on tämän suhteen hieman kömpelö ja epäreilu, sillä vastapuolen oikeudenkäyntikulujen korvausvastuun rima on korkealla huoltajuutta koskevissa asioissa ja vaikka se ylittyisikin, niin vähävaraiselta huoltajuusoikeudenkäyntejä, ehkä jopa toistamiseen aloittavalta osapuolelta kun ei saa välttämättä tuomittuja oikeudenkäyntikulukorvauksia perityksi.  

 

Turun hovioikeus on 3.6.2022 antamallaan ratkaisulla asiassa S 21/1605 katsonut, että hovioikeuteen valittanut osapuoli, joka peruutti valituksensa sen jälkeen, kun vastapuoli oli siihen vastannut, ei ollut velvollinen korvaamaan vastapuolen oikeudenkäyntikuluja. Tapauksessa erityisenä syynä mainittiin käräjäoikeuden ratkaisun jälkeen muuttuneet olosuhteet vieraannuttavan käyttäytymisen osalta eli se, että valittajan vastapuoli oli korjannut tältä osin käyttäytymistään, jolloin valitus ei olisi ollut niin aiheeton. Tapaus on hieman irrallinen tässä artikkelissa, mutta ilmentää sitä, että harkinta oikeudenkäyntikulujen osalta on tapauskohtaista ja osapuolten käyttäytymisestäkin riippuvaa.

 

Artikkelin opetuksena on se, että ennen huoltajuuskiistan aloittamista on järkevää hahmottaa sen kustannukset sekä suhteuttaa nämä koko perheen tuloista pois olevat kustannukset siihen, voisiko asiasta vielä kerran neuvotella toisen osapuolen kanssa. Keinona oikeudenkäyntien vähentämiseen näkisin mielelläni myös lastenvalvojien palveluiden saatavuuden turvaamisen ja kehittämisen erityisesti lastenvalvojien määrän ja laadun turvaamisen kautta, taikka lastenvalvojan ja asianajopalveluiden yhteistyön kehittämisen.

 

Suomesta löytyykin erinomaisia lastenvalvojia, joiden työn tulokset jäävät harmittavan vähälle huomiolle – heiltä kun ei niin usein tule asianajajalle töitä lastenvalvojan luona saavutetun sovinnon myötä.

 

Jan Huovinen, asianajaja

jan.huovinen@lakihhr.fi