Asianajotoimisto Hokkanen Huovinen & Rantanen Oy

View Original

Tutkintavangin yhteydenpidon rajoittamisesta tutkintavangin näkökulmasta

Mitä vakavammasta rikoksesta joudut epäillyksi, sen rajummat ovat poliisin alkuvaiheen pakkokeinot esitutkinnan turvaamiseksi. Käytännössä tämä tarkoittaa kiinniottoa, pidättämistä ja 4 vuorokauden kiinniottamisesta päästä vangitsemista. 

Tällöin vakavasta rikoksesta, esimerkiksi törkeästä huumausainerikoksesta epäilty viettää pääsääntöisesti seuraavan viikon poliisin tiloissa tutkintavankeudessa ja tämän jälkeen siirtyy läheiseen vankilaan tutkintavankeuteen. 

Ensimmäinen kaksi viikkoa voi usein olla ajanjakso, jolloin yhteydenpito perheeseen, työnantajaan, vuokraisäntään ja muihin tärkeisiin tahoihin ei onnistu poliisin asettaessa yhteydenpitorajoituksia sekä vaatiessa tuomioistuimelta niiden jatkamista myös tutkintavankeudessa. 

Täydellinen eristäminen perustellaan sillä, ettei rikoksesta epäilty vaikeuttaisi tutkintaa eli sotkemisvaaralla taikka esimerkiksi vaikuttaisi muiden epäiltyjen tai todistajien kertomuksiin. Syyllisten kohdalla sinänsä ymmärrettävää, mutta tärkeää on huomata, että rajoitukset kohdistetaan usein rikosnimikkeen perusteella ja tällöin ne kohdistetaan toisinaan myös henkilöihin, joiden asema rikoksen osalta myöhemmin lievenee. Toki rajoitukset ovat raskaita myös rikokseen syyllistyneille, kun kyseeseen tulee lähes täysi eristäminen pitkäksi ajanjaksoksi. 

EOAS Petri Jääskeläinen on ratkaisussaan 1148/4/11 todennut seuraavaa: 

Pakkokeinolaissa on todettu, että yhteydenpitorajoitus voi sisältää rajoituksia yhteyksiin vankilan ulkopuolelle tai yhdessäoloon tietyn tutkintavangin tai tiettyjen tutkintavankien taikka tietyn vangin tai tiettyjen vankien kanssa. Pakkokeinolain ja tutkintavankeuslain esitöistä käy ilmi, että rajoitettaessa yhteydenpitoa muiden vankien kanssa tästä tulee lausua ja yksilöidä, keistä vangeista on kyse. Myös lakitekstin perusteella on selvää, että tuomioistuimen tulee lausua siitä, millainen ja keitä koskeva rajoitus on kyseessä. 

Nähdäkseni Jääskeläisen kanta on ainakin varovaisen kielteinen edelleen käytössä olevalle rajoitusmuodolle ”yhteydenpito kielletään vankien ja tutkintavankien kanssa”. Vankilassa tuomioistuinten sanamuotoja tutkitaan ja yritetään perata mahdollisimman tarkkaa virkamiesten toimesta. Esimerkiksi jos määräys kuuluu, ”yhteydenpito kielletty tutkintavankien kanssa”, on tulkinta oikeellisestikin se, että henkilö saa olla yhteydessä vankeusvankien kanssa. 

Rajoitukset johtavat usein myös tutkintavankeuden alussa täydelliseen erillään pitoon muista ihmisistä kuin henkilökuntaan kuuluvista – eli lähes täydelliseen eristykseen kun sanamuoto on ensin mainittu.

Pakkokeinolain 4 luvun 2 §:n 1 momentin mukaan yhteydenpitorajoitus voi sisältää rajoituksia kirjeenvaihtoon, puhelimen käyttöön, tapaamisiin tai muihin yhteyksiin säilyttämistilan tai vankilan ulkopuolelle taikka yhdessäoloon tietyn kiinni otetun, pidätetyn tai tutkintavangin kanssa. Yhteydenpitoa ei saa rajoittaa enempää eikä pitempään kuin on välttämätöntä.

Eduskunnan oikeusasiamies on EOAK/7510/2020 asiassa vaatinut, että lainsäädäntöä yhteydenpitorajoitusten osalta täydennetään ja täsmennetään. 

Pidän hyvin ongelmallisena, että tutkintavangin perusoikeussuojan kannalta niin keskeinen ja jokapäiväinen asia kuin tuomioistuimen määräämien yhteydenpitorajoitusten sisältö ja niiden valvonta on osoittautunut olevan lainsäädännössä puutteellisesti järjestetty. Pidän hyvin tärkeänä, että lainsäädäntöä täydennetään ja täsmennetään.

Tiedossani on, että oikeusministeriö on asettanut työryhmän (OM058:00/2020) tarkastelemaan pakkokeinolain muutostarpeita ja valmistelemaan tarvittavat lainsäädäntömuutokset. Työryhmän toimikausi päättyy 31.12.2021. Esitän oikeusministeriölle, että työryhmän nimenomaiseksi tehtäväksi annettaisiin arvioida pakkokeinolain uudistamistarpeita tuomioistuinten määräämien yhteydenpitorajoitusten sisällön ja niiden valvonnan osalta.

Jälkimmäinen kursiivi liittyy rajoitusten valvontaan sekä siitä, minkä tahon vastuulla valvonta olisi ollut. 

Rikosten selvittämisen turvaaminen puoltaa usein rajoitusten määräämistä ja toimii uskottavana perustelunakin niille. 

Rajoitusten käytännön turvaaminen ja valvominen taas on hyvin ongelmallista jo pelkästään siitä yksittäisestä syystä, että vankiloissa tyypillisesti on ikkunat. Vangilla on tosiasiallinen yhteys yöaikaan kymmeniin muihin vankeihin täysin riippumatta siitä, kuinka tiukka sanamuoto yhteydenpidon rajoittamiselle on määrätty. 

Kuulostiko vitsiltä? Sitä se ei ollut. Usein tosin viestintä käynee kuumimmillaan silloin, kuin nais- ja miesvankeja on sijoitettu kuuloetäisyydelle toisistaan. 

Se, että viestin vankilasta ulkomaailmaan tosiasiallisesti saa kulkemaan halutessaan, ei tietenkään tarkoita sitä, että yhteydenpitorajoitukset olisivat täysin turhia. Kuitenkin se tarkoittaa sitä nähdäkseni sitä, että rajoittamalla yhteydenpito kaikkiin muihin vankeihin sekä tutkintavankeihin, on tosiasiasiassa enemmän painostuskeino tutkintavankia kohtaan kuin esitutkintaa turvaava toimi lainsäätäjän tarkoittamalla tavalla. 

Rajoitusten osalta olisi perusteltua se, että ne tosiasiassa kohdistettaisiin yksilöityyn ryhmään, johon ne on tarkoitettukin ja muutoin myös tutkintavangille suotaisiin mahdollisuus hoitaa arkiset askareensa. 

Jan Huovinen, asianajaja

jan.huovinen@lakihhr.fi 045 8993303